Nostan pyöräni (pikkuveljeni pyörän, jonka tänä aamuna omin käyttööni) läpi junan aukenevien kaksoisovien Inkoon aseman laiturille. Loikkaan satulaan ja lähden auringonpaisteessa polkemaan hiekkatietä samaan suuntaan kuin juna. Ajan läpi vihreiden puiden muodostaman tunnelin. Kummallakin puolella vilkkuu suuria auitauksia, joissa laiduntaa erivärisiä ja -kokoisia hevosia. Hiekka rapisee pyörieni alla ennen kuin painelen puusillan yli joen toiselle puolelle. Iskä sanoi, että tie olisi suora, mutta mutkia löytyy tuon tuosta ja jokaisen takana komeilee uusi, jyrkkä ylämäki. Olen liian onnellinen ajatellakseni negatiivisesti, joten muistutan itseäni siitä, että paluumatka on pelkkää alamäkeä ja lähden painamaan metsäpolulle. Linnut laulavat ja aurinko hyväilee kasvoja aina niistä raoista, joita metsä on sille raivannut.
En käänny kertaakaan väärästä kohdasta ennen kuin saavun isolle tielle ja ajan muutaman kilometrin väärin. Sitten onneksi tajuan, että myytävänä olleelta isolta ladolta olisi pitänyt kääntyä oikealle. Käännän pyöräni ja palaan. Liikennettä ei juuri ole ja maisematkin ovat rajoittuneet puihin ja puskiin.
Pyöräni lipuu hiekkatielle, mutkittelee ja kilometrit eivät tunnu enää missään. Pysäytän pyöräni suuren, vihreän laitumen läheisyyteen ja vihellän. Ready nostaa päätään ja lähtee kävelemään aidalle minua vastaan. Sukellan aidan ali ja menen rutistamaan pölyiseksi itsensä piehtaroinutta hevosta.
Talutan pyöräni ylös ja jätän sen nojaaman tallin punaista seinää vasten. Tervehdin tarhassa vierekkäin seisovia shetlanninponia ja vuonohevosta. Haen tallista porkkanan ja lähden hakemaan hevostani sisälle. Sandra tulee ulos ja sovimme lähtevämme maastoon yhdessä. Hän hakee itselleenkin ratsun ja Ready hirnuu kaverilleen, josta on joutunut olemaan erossa jo kymmenen minuuttia.
Pöly ei lähde millään kokonaan irti, mutta päätän silti puolen tunnin harjaamisen jälkeen suitsia hevoseni. Se on asiasta kuitenkin erimieltä ja vetää itsensä irti otteestani. Ei herra kuitenkaan jolkota kuin talon eteen laiduntamaan, josta sitten nappaan sen kiinni ja suitsin uudestaan.
Lähdemme Sandran kanssa maastoon. Hevoset kulkevat reippaasti. Kuljemme pellon reunaa, pujottelemme puiden lävitse mäkeä ylös metsään, Ready ottaa Palen kiinni muutamalla raviaskeleella, kun kuljemme pehmeää metsäpolkua. Oikealla puolella pönöttää suurin muurahaispesä, jonka olen koskaan nähnyt.
Maastot kuuluvat Sandralle, joten saamme kulkea missä vain. Ja siis oikeasti MISSÄ VAIN. Olen hieman häkeltynyt, mutta seuraamme Readyn kanssa läpi niittyjen, vehreitten peltojen, puisten siltojen ja jyrkkienkin ylä- sekä alamäkien. Hevoset kulkevat korvat hörössä ja nauttivat täysin siemauksin. Avaan hupparini vetoketjun ja hengitän syvään. Sandra lupaa, että mennän jonain päivänä läheiselle järvelle uimaan hevosten kanssa.
Ps. pyydän anteeksi postailun vähäisyyttä. Kiireeni toinen nimi on koeviikko ja se päättyi virallisesti eilen. Tänään siis köhköh lintsasin koulun Suomenlinnareissun ja lähdin taas aamupäivällä käymään tallilla, jonne Ready muutti toissapäivänä. Ja nyt en kahteen päivään ole menossa, mutta hevonen nauttii sen ajan elämästään laitumella ja mahdollisesti jonkun muun kanssa maastoillen. Se vaikuttaa viihtyvän hyvin. Muttamutta nyt lähden uimaan, suihkuun, pakkaamaan laukkua ja laittamaan kaikki ylppärilahjat valmiiksi joten aaaaaadioooos :D kuulette musta (ehkä) sunnuntaina taas!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti