Torstaina raahauduin ylös, puin, söin ja menin ruokkimaan hevosetki. Ready tottakai aavisti jo, mitä on tapahtumassa ja alko hitaasti hermoilla. Hain tarvittavat varusteet ja toivoin, että se söis aamuheinistään niin paljon ku vaan jännitykseltään kykenis nielemään. Aloin harjata sitä ja siinä vaiheessa se alko jo pyöriä vähän hätääntyneesti karsinassaan. Sain sen kuitenki rauhottumaan ku kerroin sille tarkkaan, mitä taas oli tekeillä. Eihän se raukka ymmärrä, mutta ainaki jokin höpöttely autto.
Pakattiin tavarat autoon ja laitoin Readyn kuljetuskuntoon. Suojista ja trailereista se ei oo koskaan pitäny, mutta saatiin se aika nopeesti sisään. Ajatellen, että meitä oli vaan kaks lastaamassa. Päästiin matkaan aika aikasin ja ruuhkaakaan ei juuri ollu, joten oltiin perillä 45 minuuttia etuajassa. Kävin ilmottamassa, että oltiin tultu ja meijät ohjattiin tulemaan sisään. Haettiin Repsu trailerista ja otettiin siltä suojat pois jaloista. Ja tuskin oltiin päästy klinikan ovista sisälle, ku monta lääkäriä jo tutki, tiavutti ja paineli herran jalkoja. Ekalla kerralla se oli niin kauhuissaan, että istahti takamukselleen, mutta nyt jo varmaan tottunu.
Röntgen meni nopeesti ja ultra puolestaan sitte hitaammin. Ready ois kokoajan halunnu seurata ruudulta, miltä sen jalat näyttää. Ja ehkä ois toisaalta ollu hyvä näyttääki, oispahan ainaki tienny, että niitä kannattaa varoa. Ne siis tosiaan ei näyttäny ihan toivottavilta. Murtuma oli luutunu hyvin ja irtopala kans samaan mönttiin, joten sitä ei tarvii leikata. Jänteethän ei oo turvonneet ja niissä on sitä samaa rappeumaa, jota eläinlääkäri havaitsi sillon sen jännevamman yhteydessä. Mutta neki on ihan ok, mikäli eivät pamahda rikki uudestaan. Huolenaihe kuitenki oli murtuneeseen polveen ilmestyny nivelrikko, joka lääkärien mukaan on este sen kättämiselle tulevaisuudessa. Ennusteet oli, että jos maltetaan kävellä ja pitää koppilevossa vielä pari kuukautta, niin jotain siitä voi saada ratsuna vielä irti, mutta ei sekään oo varmaa. Ja suuri todennäköisyys on se, että jos pistetään se laitumelle, rikkoo ittensä uudestaan riehumalla. Ja ei se kyllä ole hevosen arvoista elämää asua pienessä kopissa, kun kaikki muut on isoilla laitumilla. Ainakaan Readyn pää ei sitä kestä.
Päästiin lähtemään kotiin ja oma pää oli ainaki ihan sekasin kaikesta. Sain kuitenkin vähän muuta ajateltavaa, kun kävin ratsastamassa Ruudia. Herra meni oikeen upeesti, vaikka ruutia riitti ja muutama ilopukkikin sieltä lens (;
Jouduttiin kuitenkin tietty jatkamaan Ready-aiheesta kotona. Ja konsultoin myös muita itseäni viisaampia. Tietenkään tilanne ei ole hyvä eikä sellaiseksi välttämättä koskaan muutu, mutta nautitaan nyt siitä mitä on ja etsitään oikea tapa jatkaa eteenpäin. Maailma on täynnä ratkaisuja ja olemme päätyneet yhteen aika yksimieliseen, joka tällä hetkellä vaikuttaa kaikkein järkevimmältä. Silti mietin jatkuvasti, pitäisikö sittenkin tehdä toisin.
Mm. nämä ajatukset kiertää mun päässä jatkuvasti ja siks en ole pystynyt esim. päivittämään tänne tai muutakaan. Jätin eilen tallikeikankin välistä ja yritin keskittyä ajattelemaan jotain ihan muuta. Tänään oli kuitenkin mukava käydä kävelemässä maastossa ja herrakin oli oikein pirteänä. Linnut laulo ja aurinko paisto. Jokapuolella ympärillä oli valkovuokkoja ja tuuli tuoksui keväältä. Yksi nautinnollinen hetki lisää. Tuntuu kuitenkin pahalta olla onnellinen kavereiden kanssa shoppailessa tai jäätelöllä, nauraa ja hymyillä, vaikka Readyn asiat eivät järjestyneetkään niin hyvin kuin toivoin. Koulussa on kuitenkin pakko jaksaa käydä ja opiskelu on välttämätöntä, etten putoa kursseilta. Ja miksen siis saisi tehdä ihania edes niistä hetkistä, kun ei tarvitse muistella jatkuvasti hevosensa rikkinäistä jalkaa? Koska yksin kotona ollessa en osaa kuitenkaan hymyillä tai itkeä. Olo on vain tyhjä. Mutta ehkä huomisesta on tulossa taas kiva päivä, kun menen kavereitteni ja pikkuveljen kanssa katsomaan MM-lätkämatsia <3 :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti