Jos mä suljen oven, siihen ei enää koputeta. Jos mä lähden, mä lähden yksin. Jos mä soitan, mulle ei vastata. Jos mä yritän sanoa jotain, mun päälle puhutaan. Jos pyydän aikaa, en sitä saa. Jos tarvitsen ystävää, mulle ei olla läsnä. Vaikka haluisinki kertoa jotain, on parempi vaan tyytyy kuuntelemaan toista. Jos mä katoiaisin, kukaan ei huomais.
Oon tajunnu yhen asian. Vika ei oo mussa. Mun ei pidä tuoda itteeni esille tavoilla, jotka ei oo luontasii. Mun ei pidä yrittää olla muille mieliks. Mun ei tarvii tyytyy aina kuuntelemaan, mutta mun ei tarvitse ottaa tilaa sanoakseni jotain. Mun ei täydy yrittää herättää käytökselläni huomioo. Mun ei oo pakko sietää enää sitä, että mua poljetaan alas. Ettei mun tahtoa kuunnella. Mä saan kertoo, miltä musta tuntuu. Ja muiden pitää osata kuunnella. Eri tavalla ku niitä, jotka sanoo suoraan ja hölöttää toistensa päälle. Mun ei täydy muuttaa käytöstäni, muiden täytyy huomioida mut itsenäni. Sellasena ku oon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti