Vapaapäivä

Maanantaiaamu. Kotona robotti-imurin kanssa alakerran olkkarin sohvalla (tai no imuri on kyllä lattialla ja sen pörinä alkaa ärsyttää mua pikkuhiljaa). Kaikki muut on töissä, koulussa tai vaeltamassa joillain ajattomilla alueilla. Ja mä istun tässä. Tuijotan ikkunasta ulos joella uiskentelevia sorsia ja toivon, että joku pimpottais ehkä ovikelloa. Tulis käymään. Soittais tai laittais edes tekstiviestin. Ja siinä toivossa mä avaan kännykän näppäinlukon viiden minuutin välein. Ihan ku en muka kuulis, jos se sattuis pirahtamaan. Mutta ei se taida sitä tehdä.

Ehkä pitäis vaa ottaa itteään niskasta kiinni ja keksiä jotain fiksua. Kävin just purkamassa ajatuksia juoksulenkillä, joten ulos en jaksais mennä uudestaan ja olotilojaan ei oikeen saa enää ylös paperillekaan. Ehkä pitäis yrittää piristyä ja lakkata ajattelemasta, että tarvitsis jonku muun helpottamaan yksinäisyyttään. Kyllä tässä on ittekseen ennenki pärjättyy.