Piparminttua: Istuin vaalealla puutuolilla, joka oli pehmustettu sinisellä kankaalla. Se tuntui kovalta ja mieleni teki nousta ylös. Oli kuitenkin maltettava vielä. Tuijotin eteeni, ulos ikkunasta ja näin puussa harmaan oravan. Se kipusi ylös alas runkoa pitkin ja loikkasi viimein viereisen rakennuksen katolle. Maisteli muutamia käpyjä, kulki vikkelästi ja palasi aina siihen, missä oli äskenkin seissyt. Välillä pysähtyi kokonaan, seisoi aivan hievahtamatta. Kippurahännän ja karvakorvien tuijottaminen sai minut katoamaan hetkeksi ympäröivästä tilasta, mutta kukaan läsnäolijoista ei sitä tuntunut huomaavan. Kaikki viisi puhuivat minusta, tulevaisuudestani, elämästäni, ajatuksistani, tunteistani, ihmissuhteistani ja terveydestäni niin intensiivisesti keskenään, etten edes juuri kyennyt ottamaan osaa keskusteluun. Eikä mieleni tehnyt juuri kuunnellakaan. Heiluttelin jalkaterääni ja pyörittelin sormessani olevaa, hopeista luokkasormusta. Sen sisäpintaan oli kaiverrettu minun nimeni, entisen kouluni lyhenne ja tulevan luokkakokouksemme päivämäärä, vuosiluku 2021. Sillon minä olisin täyttämässä juuri 26, mutta toivon mukaan jossain kaukana täältä.
Toffeeta: Silmäilin huonetta ympärilläni. Valkeat seinät, tuoleja, työpöytä ja tietokone. Näytönsäästäjä, joka vangitsi katseeni hetkeksi. Ruudulla pomppiva Windowsin logo. Se muistutti jokseenkin oravaa, joka palasi aina samalle paikalle. Logokin hyppi ruudun kulmiin, mutta pysähtyi keskelle. Näyttöön oli liimattu keltainen muistilappu. Sen alapuolella sijaitsi käyttämättömien klemmareiden kasa ja pöydän toisessa päässä, paperipinojen ja kansioiden takana oli kaksi paketillista uusia, pahan päivän varalle varmaan.
Lakritsia: Kurkistin sälekaihtimien välistä taas ulos. Orava oli poissa. Kello raksutti seinällä, mutten kuullut sitä keskustelun lävitse. Puoli yksitoista. Muut olivat koulussa. Ja minä missasin taas työpajapäivän. Mahdollisuuteni tehdä jotain kivaa koulukavereitteni kanssa.
Salmiakkia: Istuin autossa ja söin kaupasta äskettäin ostamiamme irtokarkkeja. Suklaata, piparminttua, toffeeta, lakritsia ja salmiakkia. Muutama hedelmäraekin. Iskä painoi radion päälle ja minä naputin jalkaa penkinpintaa vasten musiikin rytmissä toffeeta pureskellen.
- Mulle on ihan sama mitä ne tekee, kunhan tähän tulis joku muutos jo?
- Mut ei ne sit pystyny päättää mitään, ku ne kuunteli sun mielipidettä, äiti sanoi ja kahmaisi pussista käteensä muutaman karkin. Kuunteli? No hyvä että äiti sen tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti