Savea

Istun penkillä ja puristan kädessäni Nipsu-huulirasvaa. Napsutan korkkia tasaisessa rytmissä auki, kiinni, auki, kiinni, auki ja kiinni katsellen ulos ikkunoista aurinkoiseen kevätiltaan. Äiti ajaa autoa musta villakangastakki päällä.

- Sä oot vähä niinku iskä. Herkkä, se sanoo ja ruiskuttaa etulasille pesuainetta, jonka pyyhkimet vievät mennessään. 

Kyllä mä sen tiiän. Vaikken mä sitä ajattele niinku se ajatellaan kaikille satujen ihanille, täydellisille prinsessoille. Mä ajattelen sen niin, että mua on helppo satuttaa.

Meijän piti ekalla kuvistunnilla muovailla ittemme savesta. Ilmentää siinä meitä ihmisinä. Luonteenpiirteitä ja tunteita. Ja mun savi halkeili jatkuvasti. Se savi olin minä. Muttei se näyttänyt siltä ku pitäis. Ehken mäkää näytä.