Stoori Idan ylppäreistä ja Lillin fysioterapiasta

Huhhuh :D mikä ihana viikonloppu takana! Hauskempaa ku on ollu pitkään aikaan! Kesäkesäkesäkesä, vaikka sää ei anna niin uskoakaan. Perjantaina oli ihan hyvä ilma. Suunnistin kaverien kanssa aamulla junalla Helsinkiin ja menin kouluun puol kymmeneks. Aamu alko Koneen (opejen bändi) aamunavauksella ja ne veti aika lujaa :D:D:D:D: Salissa oli pikkasen kuuma ku kaikki oppilaat hyppii, pomppii ja huutaa. Sen jälkeen oli kokeiden palautus ja mun numerot ei juuri liikkunu mihinkää suuntaan normaalilta linjalta. Olin sitäpaitsi noutanu kokeet jo varttia yki 10, joten olin vapaa lähtemään. Menin jonottaa vielä hattaraa ja kurkkaa oppilaskunnan hankkimaa pomppulinnaa (kallion lukio... :D) ja sitte suuntasin Kamppiin bussille.

Olin ehkä tadadadadadadaa yhentoista maissa Soukassa ja Ida säikähti ku loikkasin sisää ovesta eikä se nähny mua yläkerrasta >:) Juteltii jotai ja menin sitte Sisselin (Jack Russelin terrieri) kanssa lenkille. Käveltiin rantaan ja nautittiin auringosta. Piti kuitenki pikkuhiljaa lähtee takasi valmistelee Idan seuraavan päivän ylppäreitä. Ja valmisteluahan riitti. Ensin alettiin pesee perunoita (5kg) ja leikkelee sekä kirjottaa nimikylttejä ruoille. Radio pauhaa ja keskustelu käy ku siivooja ja lokapalvelu saapuu. Mentiin siitä sitte ulos pyyhkii pihakalusteita ja raivaa kukkaruukkuja liiterille. Harmiteltiin siinä lomassa sitä, ettei Idan poikakaveri Masse pääse, kun se on armeijassa eikä sieltä anneta lomia. Mun kävi niin sääliks Idaa, joka oli tottakai hirveesti toivonu, että Masse tulis.

Haettiin naapurin pihasta lisää tavaraa ja oltiin just roudaamassa sellasta puupöytää, ku pihaan ajoki yhtäkkii tuttu auto. Kummaltaki loksahti varmaa leuka polviin ja Ida juoksi kiljuen autolle. Masse oli saanu erityisvapautuksen enkä paljasta nyt miten :D mutta oltiin kaikki ihan happyhappy! Haettiin pakastimesta purkki Ben And Jerry's brownie -jäätelöä ja istuttiin nurtsille aurinkoon syömään ja juttelemaan. Sitte saatiin idea, että piilotetaan Massen auto takapihalle, ettei Chris (mama) nää sitä, kun se tulee. Lakastiin etupiha siinä ootellessa ja työnnettiin Niken (Idan veljen) auto katoksen alle. Sitte Chris ajoki jo pihaan ja masse loikkas esiin pylvään takaa. Oisitte nähny! :''D

Mentiin sisän purkamaan ostoksia ja keittämään vähä lisää perrrrunaaaaaaa. Piti tyhjentää kaapit ja syödä pois vähä ruokaa. Ja mä aloin pilkkoo purjosipulii. Kyyneleet vaa valu, mut onneks Ida kerto mulle pari juttuu, millä saa sen itkun loppumaan. Piti ottaa kylmää vettä suuhun ja se oikeesti autto! Mutta nauraminen ja puhuminen oli vähän hankalaa :')

Lindaki (Idan isosisko) kävi siinä kattomassa vähän koruja ja sitte Idan piti kans lähtee jossain vaiheessa koululle lakkiharjotuksiin ja Masseki meni käymään kotona. Siinä vaiheessa vedettiin maman kaa vähän henkee ja istuttiin juttelemaan kera ikean lihapullien, perunoiden, kirsikkatomaattien ja joidenki ikean suklaaleivosten :D Ei me kuitenkaa hirveen kauan ehitty siinä turista ku piti jo jatkaa hommia. Mä sain hoitaa asettelua ja koristelua aika pitkälle esim. kukkien, kynttilöiden, juhlapöytien yms. yms. osalta. Mun taiteelliseen silmääni luotetaan ;) Ja kaikki kehu mun hienoa servettiasetelmaa oeoeoe! Pian Ida, Masse ja Benny tuli kotiin ja saatiin parista muustakin hyvää hyvää apua keittiössä. Ilta meniki sitten lähinnä ruoanlaitossa. Ehin käymään kuitenki jossain vaiheessa Sisselin kanssa lenkilläki ja roudaamassa naapurista vielä lisää pihakalusteita. Ilta veny yhteentoista, jolloin sain kyydin mun tädin asunnolle lauttasaareen. Olin luvannu pitää silmällä nukkuvia lapsia <3 ne on nii söpöjä! Mutta vähän kyllä karmi toi kerrostaloasuminen, ku ties, että rapussa liikkuu jotain tuntemattomia ja välillä kuuluu omituisia kolahduksia (ei sillä, ettei meijän omakotitalossa kolisis, mutta kuitenki). Pääsin nukkumaan joskus yhen aikoihin.

Heräsin aamulla aikasin ja sade kolisi kattoon ihan mukavasti. Laittauduin pitkää, söin viilin, varmistin, että lasten vanhemmat oli tullu yöllä kotiin ja lähin kävelee sateeseen bussipysäkille ihan ilosena siitä, että olin jääräpäisyydestä huolimatta ottanu mukaan sen sateenvarjon, jonka isovanhemmat oli jättäny mulle. Menin bussilla ruoholahteen, otin siitä metron Hakaniemeen ja kuljin kavereitten kanssa ratikalla koululle. Ihan kamala sää, ei voinu muuta sanoo.

Meillä oli rottis, jonka jälkeen ois kuulunu mennä kirkkoon, muttamutta minä ja ystäväiseni käveltiin suoraan kaupunginteatterille, missä lakkiaisjuhla pidettiin. Ei kuitenkaan ollu paras mahdollinen idea, koska jouduttiin seistä joku puol tuntii kaatosateessa ovien ulkopuolella, kun niitä ei vielä avattu. Kun päästiin sisään nii venasin mun parasta kaveria, jolla oli kans luvassa ylppärit ja lähin sitte suunnistamaan kamppiin, kun päätin, etten jää kattomaan lakitusta.

Ostin mansikoita, kun eilen perkaamat oli huonoja ja JOUDUTTIIN syömään niistä osa Idan kaa >:) sit kävin ostaa Idalle sen ylppärilahjan (Ben And Jerry's lahjakortteja). Olin keksiny sen jo edellispäivänä bussissa ENNEN sitä jäätelönsyöntii nurtsilla, mutten tietenkään ollu ehtiny hakee niitä vielä. Sitte loikkasin bussiin ja körötin Soukkaan.

Menin sisään ja huomasin, että Masa (Lindan poikaystävä) ja Maire (meijän ykkösluokan keittiöavustaja!) oli jo tullu. Aloin perkaa mansikoita ja menin sitte suoristaa hiukset, vaikka ei ne suorina pysynykkää angst :( Laitettiin Masan kaa pöytäliinat, katettiin ja varustettiin Mairen ja Barbron (Idan kummitäti) kanssa pöydät ruoilla. Tekemistä ei missään nimessä ollu liian vähän ja aikaa liian paljon. Aloin stressaa jo samalla tavalla ku Chris ku pelkäsin, ettei saada kaikkee ajoissa kuntoon, mutta hyvin ehittiin :D Ja sitte porukka tuliki jo sieltä lakkiaisista. Nostettiin malja ja Ida avas ekat paketit. Ja mööööö mäki haluun sellasen hienon järkkärin, mitä Ida sai! Se oli oikee jättesnyg! Mutta Ida kyllä ihan ansaitsi sen. Se on oikeesti tositositaivava kuvaaja!

Vieraita alko pikkuhiljaa tulee niin vauhdilla, etten pysyny enää perässä. Hirveesti hommaa, mut oli kyl kivaa :D Tarjoiltiin shamppajaa, roudattiin ruokaa ja astioita, vietiin kukkia, pestiin, kuivattiin, aseteltiin ja mä tunari rikoin yhen lasinki niin, että kastelin Idan lahjapöydän :( ei se kyl suuttunu :D

Aika meni nopee ja lähin sitte käymään vielä mun bestiksenki juhlissa. En ehtiny olee hirveen kauaa, mutta ihan riittävästi ja suunnistin sitte takasi jatkamaan vielä Soukkaan. Ilta sielä jatku oikeen pitkään. Istuttiin, juteltiin ja syötiin. Saara soitti pianoa ja kaikki laulo. Just sellasta illanviettoo, mistä mä todellatodella nautin <3

Kun tiskattiin astioita Chrisin kanssa keittiössä nii pyysin, josko voisin saada buranan mun päänsärkyyn. Se nappas mut mukaansa ja esitteli yhelle osteopaattimiehelle, joka hoiti mut, maman ja Lindan :) oli kyllä aika tosi siistii! En mä ees tienny, että ihmiset sellaseenki pystyy.

Lähettiin joskus kahentoista jälkeen ajaa Lindan ja Masan kaa niille. Väsymyksen kyllä huomas, kun Masa alko suoltaa sellasta takapenkkifilosofiaa, missä ei ollu päätä eikä häntää.. :D

Päästiin nukkumaan joskus ehkä yhen ja kahen välillä, mutta tämä nuoripari jatko vielä juttuaan valkosista aidoista, panttereista ja ruohosta.. Ja ilta veny..

Mun kännykkäni hälytti mukavasti kello 5:50 aamulla ja herätti kaikki, mut kukaa ei jaksanu nosta. Tiedettiin, että joskus ysilt tosiaan viimestää pitäis, mutta ku Lindan kello soi puol 10 nii painettiin torkkua.. Ja sitte joskus ennen kymmentä Linda tuli kiskoo mut ylös :D Syötiin aamupala ja lähettiin vähä räjähtäneiden (tai siis itse olin) näkösinä tallille. Hoidettiin Lilli (Lindan kisaheppa), lastattiin se ja lähettiin ajaa sitä Inkooseen fysioterapiaan. Oli kyl kiva taas istuu Lindan kanssa autossa juttelemassa kaikkee. Meillä riittää yleensä puhuttavaa ja käydään hyviiki keskusteluja :) Oltiin inkoossa sit ehkä 15 min, Lilli sai kaks akupunktiopiikkii ja lähettii sit ajelee takasi, ku ei siinä ollu mitää vikaa :D Ja juteltiin taas lisää.

Lähin vähän kävelee Lillin kanssa ja tehtiin jotain maastakäsinharjotuksii maneesissa. Sit jätettiin se sisään syömään ja lähettii ajelee takas Lindalle ja Masalle. Kävin nopiaa suihkussa, puin ja loikkasin takapenkille, kun nälkäsinä lähettiin painaa Soukkaan rääppiäisiin. Istuttii sielä sitte porukalla, syötiin, juteltiin ja katottiin Lindan, Idan ja Niken lapsuusvideoita (; Tän jälkeen vielä jälkkärit ja lisää juttelua ennen ku sitte Linda ja Masa heitti mut Leppävaaraan junalle.

Seuraavana päivänä käytiin Luken kaa Sellossa shoppailemassa, syömässä, ajettiin äitin kaa tallille, hoidin repsun, se karkas multa kaks kertaa kymmenen minuutin sisällä (.... :D herra persoona.. veti riimunnarun rikki ja lähti painelee pellolle, jättäyty kuitenki taallaan kii, että pystyis karata uudestaan) ja lähin maastoon. Tänään ois sit luvassa muumit, joten meitsi lähtee nyt valmistautumaa.. :D adiööö

Metsiä, peltoja, järviä, siltoja, niittyjä, puita ja puskia

Nostan pyöräni (pikkuveljeni pyörän, jonka tänä aamuna omin käyttööni) läpi junan aukenevien kaksoisovien Inkoon aseman laiturille. Loikkaan satulaan ja lähden auringonpaisteessa polkemaan hiekkatietä samaan suuntaan kuin juna. Ajan läpi vihreiden puiden muodostaman tunnelin. Kummallakin puolella vilkkuu suuria auitauksia, joissa laiduntaa erivärisiä ja -kokoisia hevosia. Hiekka rapisee pyörieni alla ennen kuin painelen puusillan yli joen toiselle puolelle. Iskä sanoi, että tie olisi suora, mutta mutkia löytyy tuon tuosta ja jokaisen takana komeilee uusi, jyrkkä ylämäki. Olen liian onnellinen ajatellakseni negatiivisesti, joten muistutan itseäni siitä, että paluumatka on pelkkää alamäkeä ja lähden painamaan metsäpolulle. Linnut laulavat ja aurinko hyväilee kasvoja aina niistä raoista, joita metsä on sille raivannut.

En käänny kertaakaan väärästä kohdasta ennen kuin saavun isolle tielle ja ajan muutaman kilometrin väärin. Sitten onneksi tajuan, että myytävänä olleelta isolta ladolta olisi pitänyt kääntyä oikealle. Käännän pyöräni ja palaan. Liikennettä ei juuri ole ja maisematkin ovat rajoittuneet puihin ja puskiin.

Pyöräni lipuu hiekkatielle, mutkittelee ja kilometrit eivät tunnu enää missään. Pysäytän pyöräni suuren, vihreän laitumen läheisyyteen ja vihellän. Ready nostaa päätään ja lähtee kävelemään aidalle minua vastaan. Sukellan aidan ali ja menen rutistamaan pölyiseksi itsensä piehtaroinutta hevosta.

Talutan pyöräni ylös ja jätän sen nojaaman tallin punaista seinää vasten. Tervehdin tarhassa vierekkäin seisovia shetlanninponia ja vuonohevosta. Haen tallista porkkanan ja lähden hakemaan hevostani sisälle. Sandra tulee ulos ja sovimme lähtevämme maastoon yhdessä. Hän hakee itselleenkin ratsun ja Ready hirnuu kaverilleen, josta on joutunut olemaan erossa jo kymmenen minuuttia.

Pöly ei lähde millään kokonaan irti, mutta päätän silti puolen tunnin harjaamisen jälkeen suitsia hevoseni. Se on asiasta kuitenkin erimieltä ja vetää itsensä irti otteestani. Ei herra kuitenkaan jolkota kuin talon eteen laiduntamaan, josta sitten nappaan sen kiinni ja suitsin uudestaan.

Lähdemme Sandran kanssa maastoon. Hevoset kulkevat reippaasti. Kuljemme pellon reunaa, pujottelemme puiden lävitse mäkeä ylös metsään, Ready ottaa Palen kiinni muutamalla raviaskeleella, kun kuljemme pehmeää metsäpolkua. Oikealla puolella pönöttää suurin muurahaispesä, jonka olen koskaan nähnyt.

Maastot kuuluvat Sandralle, joten saamme kulkea missä vain. Ja siis oikeasti MISSÄ VAIN. Olen hieman häkeltynyt, mutta seuraamme Readyn kanssa läpi niittyjen, vehreitten peltojen, puisten siltojen ja jyrkkienkin ylä- sekä alamäkien. Hevoset kulkevat korvat hörössä ja nauttivat täysin siemauksin. Avaan hupparini vetoketjun ja hengitän syvään. Sandra lupaa, että mennän jonain päivänä läheiselle järvelle uimaan hevosten kanssa.

Ps. pyydän anteeksi postailun vähäisyyttä. Kiireeni toinen nimi on koeviikko ja se päättyi virallisesti eilen. Tänään siis köhköh lintsasin koulun Suomenlinnareissun ja lähdin taas aamupäivällä käymään tallilla, jonne Ready muutti toissapäivänä. Ja nyt en kahteen päivään ole menossa, mutta hevonen nauttii sen ajan elämästään laitumella ja mahdollisesti jonkun muun kanssa maastoillen. Se vaikuttaa viihtyvän hyvin. Muttamutta nyt lähden uimaan, suihkuun, pakkaamaan laukkua ja laittamaan kaikki ylppärilahjat valmiiksi joten aaaaaadioooos :D kuulette musta (ehkä) sunnuntaina taas!

Elämäni on aikataulutettua

Klo 7:00 herätyskello soi.
Klo 7:12 pakotan itseni syömään toisenkin kauraleivän.
Klo 8:01 hyppään auton takapenkille ja äiti ajaa minut juna-aseman portaikolle.
Klo 8:07 juna tulee.
Klo 8:46 se saapuu kolisten Helsingin päärautatieasemalle.
Klo 9:00 istun Kallion lukion neljännessä kerroksessa käytävän lattialla lukemassa uskontoa.
Klo 9:49 matikanopettaja saapuu.
Klo 11:10 istun kavereitteni kanssa ruokalassa puhumassa Espanjan kieliopista.
Klo 12:37 avaan oven pimeään studioteatteriin ja saan kaikki kiljumaan.
Klo 12:43 istun pimeässä studioteatterissa kavereitteni kanssa ja säikähdämme yhteen ääneen yhtäkkiä karjaisevaa Kaarloa.
Klo 13:29 raahaudun uskonnontunnille.
Klo 14:49 kävelen Eeron kanssa metroa kohti ja ohitamme erään baarin terassilla istuvan tädin sekä naista vastapäätä istuvan kilpikonnan.
Klo 15:04 ostan puoli litraa mansikoita rautatientorilta.
Klo 16:24 olen avaan kotioven.
Klo 16:31 jatkan junassa kesken jäänyttä uskonnonopiskelua.
Klo 17:16 lähden polkemaan tallille ja pyöräni sanoo, että vastatuulen takia tänään ei mennä minnekään.
Klo 18:08 lähden Readyn kanssa lenkille.
Klo 18:23 seisomme pienen lammen rannalla.
Klo 18:31 makaan selälläni nurmella ja katselen vierelläni ruohoa rouskuttavaa hevostani.
Klo 18:46 havahdun.
Klo 19:07 olen polkemassa kotiin ja perässäni juoksee jonkun koira.
Klo 19:19 istun keittiön pöydän ääressä selaamassa jääkiekkolehteä ja tuijotan ulos ikkunasta pellolla pörräävää traktoria.
Klo 19:33 alan lukea uskontoa.
Klo 20:47 lopetan ja menen koneelle.
Klo 22:23 totean, että elämäni on aikataulutettua ja menen nukkumaan.

Liimasormi

Elämä on mielenkiintoista. Ja kuvataide ei lainkaan. Tajusin sen tänään, kun työnsin kaikki kymmenen sormeani liimapulloon ja sitä liimaa oli sormissa vielä, kun pääsin koulustaki. Oikeestaan se oli aika syvältä. Ja liima oli myös. Valuttaminen kesti aikansa.

Mutta kyllä mä kuviksesta joskus kai ihan tykkäsin. Tai ainaki piirtäminen ja maalaaminen on musta aina ollu kivaa, mutta muut jutut juuri ei. Sen mä kyllä tein aina selväks opettaja-raukallekin. Ei ihme, että numero päättärissä on 8. Minä, asennevammainen lapsi x)

Mentiin istumaan Marian kanssa kahvilaan ja ostettiin smoothiet. Oli ihanaa viettää aikaa kaverin kanssa juttelemalla ja shoppailemalla. Etenki ku se oli hyvä syy heivata kaikki uskonpuhdistukset mielestään. Nohh.. siksi aikaa kun kaupungissa oltiin. Mutta kun kaupat oli kierretty ja ostokset tehty nii mun oli loikattava junaan ja alettava taas lukemaan. Aivot vaan ei ottaneet enää mitään vastaan. Eikä tilannetta auttanut se, että takana istui tyttö, joka hihkutti kovaan ääneen sitä, kuinka oli saanut takaisin juuri neljä matikan- sekä bilsankokeen, joista kaikista kymppejä ja kymppiplussia... Siinä oli sitten mukava tuskailla omaa tyhmyyttään. En tiiä kauanko jaksan enää yrittää uskotella itselleni, että mun osaamisalueet on jossain muualla :D

Aamutuuli

Tunnen luomieni lävitse lepattavat auringonsäteet ja tiedän niiden riehuvan huoneeni valkoisilla seinillä. Avaan unihiekkaiset silmäni ja palaan paikkaan, josta lähdin juuri illalla. Haukottelen ja venytän raajojani untuvapeiton alla. Pyöreä pandani on taas vierähtänyt sylistäni lattialle. Nostan sen takaisin ja vääntäydyn istumaan. Kello näyttää kahdeksaa ja alan miettiä, miksi herään viikonloppuisin vapaaehtoisesti näin aikaisin. Nousen jaloilleni. Lattia tuntuu mukavan viileältä hiippaillessani huoneen halki portaikkoon. Askelmat narahtelevat hieman allani, koska en väsyneenä jaksa varoa. Muut nukkuvat kuitenkin niin sikeästi, että saisin räjäytellä vaikka raketteja alakerrassa. Mutten räjäytä yhtäkään. Otan kaapista lasin ja kaadan siihen vähän soijamaitoa. Jokikin heräilee. Siitä nousee usvaa pihallemme. Aurinko paistaa yhä kirkkaansiniseltä taivaalta.

Hiippailen takaisin yläkertaan ja sujahdan sisään kylpyhuoneeseen. Avaan pyykkikorin vieressä olevan ison ikkunan ja annan aamutuulen helliä kasvojani. Kuuntelen hetken linnunlaulua sekä puitten suhinaa ennen kuin alan harjata hampaita ja suoristaa illalla puhtaaksipestyjä hiuksiani.

Ylös ja alas

Joskus kaikkea on vaan vaikee uskoa ja käsittää. Elämä ympärillä menee niin lujaa, ettei sitä voi hillitä. Ei ole mitään sanaa, jolla sen sais pysähtymään, ei mitään nappia, jolla palata taaksepäin. Kuin vuoristorata. Ylös ja alas. Kiihdytyksiä ja äkkipysähdyksiä. Pelkoa ja adrenaliinia. Aurinkoa ja pimeitä tunneleita. Eikä oikein tiedä, mitä pitäs tuntea. Mä en ainakaan tiedä nyt.

Torstaina raahauduin ylös, puin, söin ja menin ruokkimaan hevosetki. Ready tottakai aavisti jo, mitä on tapahtumassa ja alko hitaasti hermoilla. Hain tarvittavat varusteet ja toivoin, että se söis aamuheinistään niin paljon ku vaan jännitykseltään kykenis nielemään. Aloin harjata sitä ja siinä vaiheessa se alko jo pyöriä vähän hätääntyneesti karsinassaan. Sain sen kuitenki rauhottumaan ku kerroin sille tarkkaan, mitä taas oli tekeillä. Eihän se raukka ymmärrä, mutta ainaki jokin höpöttely autto.

Pakattiin tavarat autoon ja laitoin Readyn kuljetuskuntoon. Suojista ja trailereista se ei oo koskaan pitäny, mutta saatiin se aika nopeesti sisään. Ajatellen, että meitä oli vaan kaks lastaamassa. Päästiin matkaan aika aikasin ja ruuhkaakaan ei juuri ollu, joten oltiin perillä 45 minuuttia etuajassa. Kävin ilmottamassa, että oltiin tultu ja meijät ohjattiin tulemaan sisään. Haettiin Repsu trailerista ja otettiin siltä suojat pois jaloista. Ja tuskin oltiin päästy klinikan ovista sisälle, ku monta lääkäriä jo tutki, tiavutti ja paineli herran jalkoja. Ekalla kerralla se oli niin kauhuissaan, että istahti takamukselleen, mutta nyt jo varmaan tottunu.

Röntgen meni nopeesti ja ultra puolestaan sitte hitaammin. Ready ois kokoajan halunnu seurata ruudulta, miltä sen jalat näyttää. Ja ehkä ois toisaalta ollu hyvä näyttääki, oispahan ainaki tienny, että niitä kannattaa varoa. Ne siis tosiaan ei näyttäny ihan toivottavilta. Murtuma oli luutunu hyvin ja irtopala kans samaan mönttiin, joten sitä ei tarvii leikata. Jänteethän ei oo turvonneet ja niissä on sitä samaa rappeumaa, jota eläinlääkäri havaitsi sillon sen jännevamman yhteydessä. Mutta neki on ihan ok, mikäli eivät pamahda rikki uudestaan. Huolenaihe kuitenki oli murtuneeseen polveen ilmestyny nivelrikko, joka lääkärien mukaan on este sen kättämiselle tulevaisuudessa. Ennusteet oli, että jos maltetaan kävellä ja pitää koppilevossa vielä pari kuukautta, niin jotain siitä voi saada ratsuna vielä irti, mutta ei sekään oo varmaa. Ja suuri todennäköisyys on se, että jos pistetään se laitumelle, rikkoo ittensä uudestaan riehumalla. Ja ei se kyllä ole hevosen arvoista elämää asua pienessä kopissa, kun kaikki muut on isoilla laitumilla. Ainakaan Readyn pää ei sitä kestä.

Päästiin lähtemään kotiin ja oma pää oli ainaki ihan sekasin kaikesta. Sain kuitenkin vähän muuta ajateltavaa, kun kävin ratsastamassa Ruudia. Herra meni oikeen upeesti, vaikka ruutia riitti ja muutama ilopukkikin sieltä lens (;

Jouduttiin kuitenkin tietty jatkamaan Ready-aiheesta kotona. Ja konsultoin myös muita itseäni viisaampia. Tietenkään tilanne ei ole hyvä eikä sellaiseksi välttämättä koskaan muutu, mutta nautitaan nyt siitä mitä on ja etsitään oikea tapa jatkaa eteenpäin. Maailma on täynnä ratkaisuja ja olemme päätyneet yhteen aika yksimieliseen, joka tällä hetkellä vaikuttaa kaikkein järkevimmältä. Silti mietin jatkuvasti, pitäisikö sittenkin tehdä toisin.

Mm. nämä ajatukset kiertää mun päässä jatkuvasti ja siks en ole pystynyt esim. päivittämään tänne tai muutakaan. Jätin eilen tallikeikankin välistä ja yritin keskittyä ajattelemaan jotain ihan muuta. Tänään oli kuitenkin mukava käydä kävelemässä maastossa ja herrakin oli oikein pirteänä. Linnut laulo ja aurinko paisto. Jokapuolella ympärillä oli valkovuokkoja ja tuuli tuoksui keväältä. Yksi nautinnollinen hetki lisää. Tuntuu kuitenkin pahalta olla onnellinen kavereiden kanssa shoppailessa tai jäätelöllä, nauraa ja hymyillä, vaikka Readyn asiat eivät järjestyneetkään niin hyvin kuin toivoin. Koulussa on kuitenkin pakko jaksaa käydä ja opiskelu on välttämätöntä, etten putoa kursseilta. Ja miksen siis saisi tehdä ihania edes niistä hetkistä, kun ei tarvitse muistella jatkuvasti hevosensa rikkinäistä jalkaa? Koska yksin kotona ollessa en osaa kuitenkaan hymyillä tai itkeä. Olo on vain tyhjä. Mutta ehkä huomisesta on tulossa taas kiva päivä, kun menen kavereitteni ja pikkuveljen kanssa katsomaan MM-lätkämatsia <3 :)

U love when U lose

Pikapäivitystä taas koska mua väsyttää ja pitää päästä nukkumaan :p oon tullu koulust suoraa tallille tnää ku oli viel tutoritapaamine joka ei sit ollukaa iha lyhyt. Kävin kävelyttämässä mun pienen heppani ja laulelin sille kaikkee koko maastolenkin. Oli jotenki maagista ku tuuli välillä aika kovaa. Repsuha pelkää tuulta jonkiverra, mutta viimeaikoina tosiaan on huomannu sen, miten se luottaa muhun niin paljon, että kävelee nykyään kyllä perässä, vaikka piiloutuuki välillä selän taa. Toisinaan nojaa päätään mun olkapäähän ja kävelee vähän kuulostelle ja epäröiden eteenpäin. Ja sit mentiin vielä yhelle ruohoaukealle nauttimaan illasta. Lauleskelin sille jotain, istuin vieressä ja katoin, miten se rouskutti ruohoo. Sit ykskaks se nosti päätään, puhals pari kertaa mun naamaa ja nuolas poskelle <3 Tosi hieno ele siltä, kun se ei tykkää, että sen päätä pussaillaan tai halitaan. Ja mua pelottaa vähä toi klinikalle meno huomenna ku sillä on taas jotain vikaa jalassa. Saa nyt nähä, mitä käy :/ Toivotaan parasta eikä maalata piruja seinille.

Eiline meni iha rauhallisissa merkeissä. Menin tosiaa aikasi aamul tallille, lähin aamulenkille Repsun kanssa, puhuin muutaman puhelun ja tulin sitte kotiin aamupalalle. Sen jälkee mentii Luken kaa pomppimaan trampalle ja ajeltii vähä meijän avoautol :) Kyllä, Luke 13 wee ajo myös. Mä tietysti paremmin ku se >:3 Sit mentii sisää leipomaan muffinseja ja sit lähin uudestaa tallille ku menin ratsastaa Hottista. Amy oli kans tuonu kakun, ku se oli pudonnu nii syötii me sit sitäki. Ja äiti otti pari kuvaa musta ja Edistä kuvistyötä varte. Sit kotiin Siuntion Pizzan kautta (mikä terveellinen ruokavalio) :D ja editoimaan loppuun sitä Kalliovideota, jonka mä linkkaan kans tähä.
http://www.youtube.com/watch?v=Dey5SwdZmEo

Mutta toivotaan tosiaan onnea sitä huomista ajatellen! Mä en mitään muuta halua nyt niin paljon ku sen, että Repsu paranis :( Se on mulle kaikista täkein eikä kukaan voi koskaan korvata sitä <3 ja tietenkään en toivo tai odota, että tää ilta jäis meijän viimeseks yhteiseks, mutta jos niin on, en ainakaa oo mitenkää supervihanen ittelleni, koska tää oli meille hyvä ilta. Istuin sen vieressä niityllä auringonlaskussa ja lauloin, itkemättä kyyneltäkää. Vähä klisee, mutta ihanaa. Tietysti sätin itteeni siitä, mitä oon tehny ja jättäny tekemättä, mitä oisin voinu tehä toisin tai paremmin. Koen huonoa omaatuntoa jokasesta hetkestä, jota en oo viettäny sen kanssa. Mm. ku olin maanantaina Alpparissa. Mutta niinhän se vaan on, U love when U lose! Ja mä aion tehä huomenna kaikkeni, ettei tulla tyhjän trailerin kanssa kotiin!

Saippuakuplia

Että sellanen vappu sitte.. :D

Ehkä mut ei ees kannata kertoo, mutta avataan nyt vähän: Eli siis aamu alko sillä, että tarkoituksenmukaista oli loikata autoon puol 8, mutta kaikkien mutkien kautta vedin oven vikaa kertaa kiinni ja lähettiin painamaan kaasua 60 kilsaa Tammisaaren suuntaan. Ja sitte sieltä (kun on ihan toiseen suuntaan, mitä koulu) nii 100 km koululle <3 Voi tätä autoilun ihanuutta. Ja äiti hoki mulle koko matkan, että mun pitää välillä tehä jotain normaalista arjesta poikkeavaa ja jäädä sinne Alppipuistoon kavereitten kaa viettää iltaa. Olin vähä et 'katotaan' ja 'emmä tiiä jaksanks ku tulee kylmä ja nälkä ja pitäs käydä tallilla ja junali lähtee aikasin'. En ehtiny ees koulun ruokailuun ku oltii pihas vast joskus varttii yli 11. Mut oltii onneks ostettu pähkinöitä Tammisaaresta. Välihuomautuksena muuten: on kiva käydä esim. just Tammisaares (Ekenäs) tai Karjaal (Karis) kaupassa, ku ensimmäinen palvelukieli, mitä tarjotaan on ruotsi :p Siuntiossaha on kans paljon suomenruotsalaisia, mutta silti suomalaisenemmistö (ja kaikki nyt muutenki tietää, mitä kieltä puhun ku piirit on nii pienet) et saa aina asioida vaa suomeks :( Ruotsi on nii hyvää vaihteluu.

Mutta siis takaisin sinne koulun pihalle. Siitä oli lähtö klo 11.30 kaikkien hipeiksipukeutuneiden kalliolaisten kanssa (itse olin ernu nahkatakissa ja mustissa pillifarkuissa) kiertää ympyrätaloo ft. saippuakuplat. Virallinen, jokavuotinen saippuakuplamarssi :D Ja meitä riitti. Ainaki sen verran, että liikenne seiso sen ajan, ku käveltiin piiiiiiitkänä jonona ympäri Hakaniemee. Laulettiin, huudettiin ja puhalleltiin toki saippuakuplia. Meitä kuvaajia oli sielä monia ja mä otin myös videoo, joten jos saan jonkun koosteen väännettyä niin voin sen sitten varmaan tännekipäi linkkailla. Ja tosta kauniista videokameralaatusesta kuvasta ei saa varmaa mitäääääääään selvää :-------D

Kaks tuntii kouluu, joista toinen oli kuvankäsittelyä (suom. opettaja näytti meille, miten valokuvia voi jollain ohjelmalla muokata). En oppinut mitään uutta. Totesinki istuvani ihan turhaan sillä tunnilla ja melkeen yhden toisen tytön tavoin nukahdin. Onneks seki tunti loppu ja pääsin nauttimaan kirkohistoriasta... -.- mahtoko olla yhtää parempi vaihtoehto. Kaikki oli vähä vappufiiliksissä. Tai siis kaikki me muutamat, jotka oltiin raahauduttu sinne tunnille. Itte piirtelin ilmapalloja mun vihkoon ja kyyläsin kelloa kolmen minuutin välein :p Konstantinopolin tuho ei oikeen jaksanu innostaa. Tein kyllä taas aika paljon myös niitä muistiinpanoja. Ja nopeesti. Musta tuntuu että torkkelilaiset maikat vaihtaa diaa aina nopeemmin ku kalliolaiset. Mut en kyllä ihmetteliskää ku torkkelilaisilla varmaan heiluu se kynäki kaks kertaa nopeemmin kädes ku mul ;D

No vihdoin me sitte lopetettiin ja ryntäsin yhen kaverini kanssa ratikkapysäkille. Loikkasin pois stockan takana ja kävin ostamassa kaverilleni vappupallon ku sil oli nimpparitki :D (oikeesti en kyl muistanu sen nimppareita, vaikka ne luki mun kalenterissaki isolla, mut ei kerrota sille sit). Sit lähin kävelee vielä käsi puhelintavasten krampaten Espalle ku se oli tulos töistä. Ja se rakasti mun ilmapalloa, joka oli tässävaiheessa jo ihan lörpähtänyt :'3

Kierreltiin ja ostin vähä välipalaa ennen ku menin junaan. Paitsi et siel kaupan jonos meni varmaa puoltuntii.. Loikkasin pois Pasilassa ja näin mun kaveria, jonka niskaan mun piti salakavalasti loikata, mutta se huomas mut. Mä en ikinä onnistu yllättää sitä.. :( Mentiin sitte pienen mutkan kautta niiden talon kerhotilaan vähäks aikaa puhuu supersalasia tyttöjenjuttuja jotka on niin superübersalaisia, etten mä tietenkään voi niitä täällä julkisesti möläytellä ja me ei voitu puhuu niitä sisällä, koska paperiseinilläkin on korvat :p after that me mentiin sen isälle ja chillailtiin vähä siellä. Syötiin mm aivan saaaairanhyvää kanakeittoo ja meille tarjoiltiin huoneeseen muffinsseja, keksejä sekä simaa, joista jäi kyllä puolet jäljelle :D Siinä ohessa juteltiin aika paljon. Meku ollaan aina oltu aika juttelevaa sorttia. Laittauduttiin vähä (mun kohdallani tarkoitti sitä, että lisäsin vähä hajuvettä) ja leikittiin koiran kanssa.

Sitte mun kaverin kaveri tuli ja lähettiin kävelee ratikalle joskus seeeeeittemän jälkee ehk. Jäätiin pois Alppilas ja näin yhen mun koulkukaverin siinä alhaalla, joten mentii yhessä puistoon. Prukkaa toki riitti ja vauhti oli kova. Siinähän se ilta meniki eikä siitä nyt tarvi sen kummemmin mitään kertoa :D Tulin vikal junal kotiin ja menin nukkumaan. Ja tietysti heräsin tänä aamuna sitte puol seiska ihan pirteenä ja vauhdissa. Voisin tästä kohta lähtee tallille :) Mutta kiitos vielä kaikille ihanille ihmisille, jotka oli menossa mukana!

For men

Viikonloppu meni taas enkä ehtiny avata kertaakaan koulukirjoja.. hups.. :D Tarkotus siis oli. Mitäköhän mä oon oikeen tehny? Mietitääs hetki. Joooo eilinen alko siitä, että heräsin (etevää) ja jatku aamupalalla. Tutkittiin koko aamu erilaisii matkakohteita ja päädyttiinki sitte loistavaan ratkasuun, josta lisää myöhemmin. Kun saatiin seki jobi valmiiks nii lähettiin tallille. Oli mielettömän ihana sää eikä mua haitannu, vaikka jouduin odottaa tunnin, että äiti ja iskä tulis takas lautakaupasta, ku äiti lupas lähtee meijän kaa maastoon. Vetelin sen ajan mun kaveria heinäkärryissä (kröhöhöhööö... :D), autoin toista kaveria letittää sen hevosta ja hoidin Repsun tietty. Lähdin kävelemään selästä käsin. Repsu oli äärettömän rauhallinen ja kiltti. Äiti kuvaili ja nauro aina välillä ku heppa keksi jotain hölmöä.Valitettavasti huomattiin Repsun kävelyssä virhe, jonka vakavuudesta on vaikee sanoa. Voi olla, että se on aiheuttanu jotain pysyviä vammoja jalkaan. Mutta ainakin se on varmaan tullu siitä kipeen polven varomisesta. Nimittäin ongelma on nyt siinä "terveessä" jalassa :( sietää vaa toivoo parasta. Klinikalle ei oo enää pitkä aika.

Tein kuitenki pikkusen videon tosta päivästä :) sitä voi käydä kyylää tuolta: http://www.youtube.com/watch?v=el_z8veDx10&feature=plcp

Käytiin vielä kotiin tultuamme äitin kaa kapassa ja ruokaa tuli paaaaaaaljon :D ei edes uskois, että meijän kylän S-marketis ois sitä sellasia määriä. Ja kaikki mahtu meijän keittiön kaappeihin. Kaikki on kyllä varmasti kadonnu sieltä taas muutaman päivän päästä :p

Illalla syötiin ja katottiin luken kaa eka leffaa ja sit koko perheen voimin The Amazing Race. Siinä ohessa katos ensimmäinen paketillinen Tuc-keksejä, lasilliset simaa ja kaks tippaleipää =) Vaikee arvaa ketkä oli asialla.

Tänöö mä sitte heräsin taas aikasin. Siitä voimmekin päätellä, että lukio ei tosiaan sovi minulle ja unirytmilleni. Aamudataus ja tallille. Ensin lähettiin lähimaastoon kävelemään. Laitoin Readylle valjaat ja otin mukaan Amyn sekä Sonjan taluttamaan Asti-ponia :) Herra oli mielissään ja vaihtelu selvästi virkisti. Mua himottais opettaa se kärryille :p

Siinä Repsua hoidellessa autoin samalla Elli 5v:tä, joka halus putsata Sunkun varusteet. Hienostihan seki meni. Voisin vaikka pikkusen palkataki :D Repsulla ois paaaaaaljon nahkavarusteita, jotka kaipais säännöllisempää putsausta.

Sitte vyöryttiin Ellin kaa alas kentälle kuvaamaan Puffin irtojuoksutusta ja hyppäämistä. Aivitsi se paineli! <3 Sain upeita materiaaleja! :p Lovelovelove! Ja sitte lähin ratsastamaan Nikiä. Seki meni tosi upeesti. VAIKKA naapurin pihalla oli huuuurjan suuuuuri laaaaauma monsterrrrrrrilapsia. Yhen kerran lähti viemään, mutta ei ehtiny laukata ku lyhyen sivun ennen ku sain sen kii. Muuten vauva oli tosi nätisti <3 ^^ Ja ansaitsi kyllä päästä porkkana-ateriansa vierelle talliin, ku palattiin. Oli se hikoilluki. Vein Repsulleki vielä yhen porkkanan ennen ku lähin polkemaan. Ja se melkeen tukehtu siihen. Yritti nieleskellä joku 5 min. Pidin käsiä alla ja sit se lopulta sylkäs osan siitä ulos, ku ei saanu sitä mahtumaan kurkusta alas :D:D:D:D Voi mun kultaani! Kysyin siltä vielä, että pärjääkö se varmasti, jos lähen huomenna vähän bailabaila ja se oli sitä mieltä, että joo'o pärjää, jos LUPAAN tulla tiistaina. Ja mähän lupasin. Etenki ku luvassa ois kaks tippumiskakkua Amyltä 8) JA tottakai muutenki. Rutistin sitä vielä oooooiken lujasti ja lähin sitte kotiin.


Syötiin lehtipihvejä + maustevoita ja jälkkäriks oli marjarahkaa. Sitte katottiin Luken kaa kaks leffaa (addiktit). Kävin vielä suihkussa ja tuli oikeen raikas olo. Siitäkin huolimatta, että oman kuorintavoiteen sijasta käytinki jotain toista. Ja vasta myöhemmin luin pakkauksen kyljessä komeilevan tekstin: For men.. Mmm.. sitä miehekästä tuoksua, joka on nyt liimautuneena mun naamaani.. Eikä muuten lähe. Mikä tunne.. Nojoo näillä mennään :p Ei kukaan varmaan huomenna homaa, että haisen ihan parranajoaineelle. Toivottavasti. Saattais nimittäin tulla mielenkiintosta. Meillä on muuten koulussa saippuakuplaparaati huomenna! Pitäs pukeutuu hipiks :p ei sitte vaikeempaa teemaa keksitty. Ei mulla oo hippivaatteita. En omista ees yhtään Peace-merkkii. PAitsi et mulla on yks pinkki pehmosammakko, jolla on sellanen paidassa. Sain sen joskus mun kaverilta synttärilahjaks. Mut ehken mä voi kanniskella sitä kainalossa. Etenkään ku oon varmaa menos koulun jälkeen Alppipuistoon vähän toisenlaisiin pileisiin.. Mutta ennen tota kaikkea vappuhurmaa mun on kuitenki käytävä huomenna ravintoterapiassa.. Joten aamu onki sitte reissaamista. Pitäs ehkä mennä nukkumaan, koska tiedän, että sielä sairaalassa on vähä turhanki mukavat tuolit, joihin saattaa torkahtaa hetkellisesti =) Öitä!

Introvertti

Jos mä suljen oven, siihen ei enää koputeta. Jos mä lähden, mä lähden yksin. Jos mä soitan, mulle ei vastata. Jos mä yritän sanoa jotain, mun päälle puhutaan. Jos pyydän aikaa, en sitä saa. Jos tarvitsen ystävää, mulle ei olla läsnä. Vaikka haluisinki kertoa jotain, on parempi vaan tyytyy kuuntelemaan toista. Jos mä katoiaisin, kukaan ei huomais.

Oon tajunnu yhen asian. Vika ei oo mussa. Mun ei pidä tuoda itteeni esille tavoilla, jotka ei oo luontasii. Mun ei pidä yrittää olla muille mieliks. Mun ei tarvii tyytyy aina kuuntelemaan, mutta mun ei tarvitse ottaa tilaa sanoakseni jotain. Mun ei täydy yrittää herättää käytökselläni huomioo. Mun ei oo pakko sietää enää sitä, että mua poljetaan alas. Ettei mun tahtoa kuunnella. Mä saan kertoo, miltä musta tuntuu. Ja muiden pitää osata kuunnella. Eri tavalla ku niitä, jotka sanoo suoraan ja hölöttää toistensa päälle. Mun ei täydy muuttaa käytöstäni, muiden täytyy huomioida mut itsenäni. Sellasena ku oon.

Niksu, Repsu ja Rupsu

Kaikki mun tekstit alkaa lähennellä toisiaan ainaki ton kiireen osalta, kui jees <3 Ei mulla oo enää aikaa ajatella.. Heräsin kuudelta, lampsin lammastossuissani alakertaan ja tein vähän aamupalaa. Söin sitte sen minkä jaksoin ja join tuoremehuu päälle. Joesta nous ihana sumu ja mun oli pakko hieroo silmiä ton tosta, etten ois nukahtanu siihe pöydän ääree. Kiipesin sitte rappuset ylös ja kellahdin uudestaan sänkyyn. Tuijotin ulos viereisestä ikkunasta ja havahduin kymmentä vaille seitsemän. Vaihdoin vaatteet ja hyppäsin autoon. Väänsin koko matkan englanninläksyjä enkä ees nukahtanu (toisin kuin torstaina, jolloin heräsin siihen, että iskä koulun pihassa tökkää mua kylkeen ja sanoo, että ollaan perillä, pitäs mennä kouluun).

Kaks ekaa tuntia meni nopeesti siitäki huolimatta, että ne oli matikkaa ja enkkua. Ruokailussa oli tortilloja, joiden jälkeen juostiin kavereitten kaa suoraan alasaliin kattomaan kuoron kevätkonserttia. Ja se oli tosi hyvä. Nautin joka hetkestä ja oon iha varma, että se oli liian lyhyt.

Kun se päätty nii mä hipsin penksulle puhistunnille. Meillä oli samaa miekkailuleikkii lämppänä ku joskus ykköskurssillaki ja tykkäsin siitä jo sillon. Sen jälkeen oli taas pari tosi upeeta puhetta ja hauskoja improja.

Eikä psykantuntikaa ollu yhtään pahempi. Päivä vaan kesti hieman pitkään. Kaheksasta neljään + matkat ottaa välillä voimille. Etenki, jos aikoo tehdä jotain muutakin, kuten mä yleensä.

Kello viis mä oon tallilla, vaihdan vaatteet ja haen Nikin sisään. Hoidan sen, laitan varusteet ja noudan vielä omaniki. Ratsastin sitä ehkä vähän vajaan tunnin ja se meni tosi nätisti, vaikka vauveli onki. Osas ennemmän ku oletin ja kulki nätisti. Enhän mä siltä hirveesti voinu pyytää, mutta tehtiin jotain siirtymisiä sekä paaaaaaaaaaalojon ympyröitä. Ja koska auringon alla oli aika lämmin nii se pikkusen hikoski. Tallissa sitte harjasin hien pois piikkisualla, pesin sen jalan ja laitoin vähän rasvaa siinä olevaan pikku haavaan. Sitte vein varusteet pois ja hoidin Ruudin. Hain Repsun vielä sisälle Nikin kaveriks ennen ku lähdettiin alas. Tässä jossainvaiheessa tajusin, että mulla oli vähä nälkä, ku edellinen ruokailu oli joskus 11 aikaan...

Ruudiki meni tosi nätisti, kuunteli ja teki, mitä pyysin. Ja paremmin, ku osasin edes pyytää. Tehtiin vähän kaikkee, mutta aika rauhallisesti, kun en ollu iha varma, miten raskaasti sillä oltiin menty. Mutta mä nautin täysin siemauksin. Ja sen jälkeen oli vielä Ready, joka kiltisti ootteli mua karsinassaan. Hoidin Ruudin pois ja harjasin sekä suitsin sitte Repsun, jolla mun oli tarkotus taas yrittää ratsastaa. Mentiin alas ja kaikki meni kyllä ihan hyvin. Menin ehkä vartin käyntiä selästä ja se käveli paremmin, ku mitä se käveli sillon viimeks. Vaikkei tietenkää iha puhtaasti. Ja mua jännitti pikkusen sen polven puolesta koko ajan, joten loikkasin sitte alas ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Heitin boksiin ja hain muutki hevoset sisälle, kun vaan olin riisunu ensin mun saappaani. Ne on oikeesti tosi kivat ja laadukkaat nahkasaappaat, joista mä maksoin sen abattarallaa 300 euroo, mutta ei niissäkää ihan koko päivää viitti kävellä, mikäli ei halua teloa akillesjänteitään iäksi.

Kun rikkinäisistä riimuistakin huolimatta olin saanu kaikki ihanat karvakorvat sisään nii olin luvannu tehdä iltatallin. Ensin viikkasin loimet takas paikoilleen, pistin ruoat turpoomaan ja sitte alkoki heinien jako. Onneks mun kaveri oli siinä vielä mukana nii homma toimi vähä nopeemmin.

Siinä ku hevoset söi heiniä nii otin vähän aikaa ittelleni ja aloin purkaa toisesta satulahuoneesta meijän hyllyä ja päätin viedä kaiken pesuun. Järjestelyurakan jälkeen alettiin sitte sekotella mössöihin kaikkea muuta tarpeellista. Kauraa, mineraaleja, öljyjä, suoloja, vitamiineja, valkosipuleita, myslejä yms. yms. Kaverin vaa piti lähteä liian aikasin, joten jäin yksin jakamaan niitä ruokia. Hepat oli aika rauhallisia kaikki. Repsukaan ei vetäny yksiikää hepuleita. Seisoskeli vaan.

Ja yks kaks taivas halkes. Vettä tuli ku saavista. Tuijotin vaa ulos ja kuuntelin hevosten rouskutusta sekä sateen ropinaa. Siinä tunnelmassa on vaan jotain taijanomaista, rauhottavaa. Sukelsin Repsun karsinaan ja annoin sille pitkän halauksen. Nuuhkin sen karvaa ja suljin silmät. Se paino ruokaa valuvan leukansa hetkeks mun hartioitani vasten ja voin myöntää ettei se tuntunu mitenkään hirveen mukavalta, ku hartiat oli kipeet. Iskä oli niitä edellisiltana hieronu varmaan tunnin, ku meillä oli aivot-narikkaan -hetki. Katottiin leffaa ja syötiin vähän tummaa suklaata.

Lakasin sitte lattiat ja pesin ämpärit. Nakkasin pesuun menevät varusteet mukaan, lukitsin ovet, tarkistin, että hevoset oli vielä kaikki ihan kunnossa ja hietin tallikissan monta kertaa ulos, vaikka se selkeesti halus vissii yökyläillä heppojen luona. En kuitenkaan uskaltanu jättää raukkaa sinne, ku se ei pääse sieltä ite pois. Ja tykkää kuitenki nukkua sisällä =D Kello oli kymmene, ku suljin vihdoin oven ja pystyin ees ajattelemaan, mitä haluisin syödä nälkääni.

Että tällänen täys työpäivä tänää. Aikaa ei ollu missään vaiheessa mitenkään turhan paljon, mutta kyllähän tossa mukavasti ehti ratsastaa kolme hevosta. Ei ollu mikään hirvee kiire päällä kokoajan. Tottakai ois aina kauheen kiva harjailla jokasta sen tunnin ennen ja jälkeen ratsastuksen, muttaku aika on joskus kortilla :( Mut nautin mä silti! Ja tooooosi paljon! Ihan varmasti mun viikonlopun paras päivä, kun ajatellaan, että seuraavat kaks menee historian, uskonnon ja enkun merkeissä <3 Miten ihanaa...

Elämäni on pääosin juooooksemista

Tää aamu alko jo paremmin. Sain syötyy koko purkin ananasta ja yhtään ei löytyny lattialta. Lähtemisessäkään ei tullu kauhee kiire enkä myöhästyny psykantunnilta. Jouduin kyllä lähtee sieltä kesken kaiken opolle (joka muuten klikkas mut kaikille puuttuville kursseille <3) ja jouduin sitte juooooksemaan takas etten saanu poissaoloo.

Tunnin jälkeen istuin kaverin viereen koneelle, tein Wilmasta vielä pari lisävalintaa ja ajattelin olla aktiivinen opiskelija. Sen jälkeen aloin kertaa mun eilen yöllä kirjoittamaani puhispuhetta. Juooooksin penksulle sateessa ja kirosin koko matkan sitä, että suoristin hiukset taas aamulla. Mutta puhe sujui säästä ja kiharoista huolimatta paremmin ku ootin, vaikkei tietenkään kovin hyvin :D Ja sain hyvää sekä kehittävää palautetta, vaikka aattelin, että mut nauretaan ulos mun aiheen takia. Mutta siitäki ihme kyllä tykättiin (tai niinhän ne sanoo =P).

Sitte juooooksin alas penksun kolmannesta, 50 rappusta pääkoululle ja vitoskerrokseen ruokalaan. Jonotin kavereitten kanssa ja sitte jossain vaiheessa huomasinki, että istuin pöydässä ihan yksin ja kaikki muut puhuu keskenään :'( Nooo ei se kai haitannu. Olin iha omissa maailmoissani.

Seilattuani hetken aatteiteni merellä, nappasin tarjottimeni ja juooooksin kolmoseen ryhmänohjaajan keskusteluun. Siinä meni sitte puol tuntii ja keskusteltiin just koulussa pärjäämisestä, vapaa-ajasta yms. Sanoi arvostavana mua, kun en koskaan ole laiskuuttani poissa tunneilt.. Onneks se ei tiiä koko totuutta :DDD

Sitte juooooksin neloseen matikantunnille ja se meniki kavereitten kanssa puhumisen sekä nauramisen merkeissä. Sain melkee yhen kokonaisen tehtävän tehtyy (körhm kröhm siis melkeen tehtävän 98 c-kohdan) ja kasvatettuu huimasti vatsalihasia.

Sitte hissantunnilta meijät päästettiin poikkeuksellisesti 14.17 Studia generalian takia, mutta olin päättäny etten jää sinne (lintsaus... :D toivottavasti opettajat ei koskaan eksy lukemaan mun blogia, ei ollu edes eka tällä viikolla) joten juooooksin alakertaan hakemaan takkia. Siinä sitten kannustava ystäväiseni huusi minulle, etten ehtisi 14.32 lähtevään junaani ja sanoin, että jos juooooksen niin ehin kyllä. Ja sit lähin juooooksemaan, mutta törmäsin yhteen toiseen kaveriini, joka hihkaisi onnittelut siitä, että olin päässyt tutoriksi. Tieto oli minulle uusi ja totesin kiireessäni jotain että "aijaa, kiva". Vasta, kun olin juoooossut koko matkan Hakaniemen metroasemalle, aloin miettiä, että heeeeeei kivaaa oon tutori :3 Täytyy kyllä ehkä käydä vielä tarkistamassa tuo tieto :D

Ja ehdin muuten siihen himskutin junaan oikee 4 minuuttii enne ku se lähti :p olinko ees nopee? Juu ei :D päivän urheilut..

Koko junamatka meni mukavasti historiaa päntätessä (enkä ees nukahtanu). Sitte kotona istuin ja lagitin. Tein kaikkee tarpeetonta ja rentoa, kunnes aurinko ponnahti esiin sadepilvien takaa ja kipasin vaihtamaan tallivaatteet. Onko mitään ihanampaa, ku lähteä polkemaan kuulokket korvilla, lämpösessä säässä, auringon paistaessa tallille? EI.

Repsu kipitti tavalliseen tapaansa tarhan portille mua vastaan, kun hain sen harjattavaks. Annoin sen kuunnella hetken musiikkia mun kuulokkeista ja rutistin pitkään oikeen lujaa. Se alko rapsuttaa mun olkapäätä ja kuunteli tarkkaan, kun laulelin sille tahdissa. Lähettiin kävelemään maastoon ja menomatka suju hyvin. Paluumatkalla yli lens tappajajoutsenia ja parinsadan metrin päässä meni tappaja-auto, jonka lavalla oli tappaja-lankku, josta roikku tappajamuovipussi. Sillon se ponnahti muutaman metrin kipeellä jalallaan ja liukastu vielä kaupanpäällisiks. Olin oikein riemuissani moisesta tempauksesta, kun hieroin viilentävää linimenttiä siihen murtuneeseen polveen ja toivoin, ettei siellä mikään mennyt rikki. Ainakaa ei vielä tullu yhtään ruumiita. Toivottavasti ei viikon päästä klinikallakaan.

Hoidettuani Repsun hain sisään Sunkun, sulosen, pörrösen suokkitamman ja laitoin sen kuntoon. Asustus oli ratsastukseen paras mahollinen (lökärit ja tennarit) mutta ihan sama. Nakkasin koulusatulan seläkään ja lähin vetämään kevyttä tuuppausta sen kanssa alas kentälle.

Vielä tuonki jälkeen olin ihan vedossa (Sunkku vähä väsyneempi), joten hoidin hevosen ja varusteet, hain Azun, Hottiksen (on håt nimi joo :D) ja Ruudinki sisään, annoin Hottikselle ja Repsulle porkkanat sekä lakasin lattiat. Ja kun aurinko alko viimein muuttua punaseks, lähdin polkemaan kohti sitä horisonttia, jonne seki laski.

Ja mikä ussan diaesitys, jonka lupasin tehä huomiseks? Mitkä matikanläksyt? Mitkä psykanteoriat? Mikä keskiaika? Mikä kuviksen kompassi ja Ateneum-käynti? Mitkä enkunsanat? Mikä panostus? Kenen huippukouluasenne? Ketkä kaverit? Ja mitkä yöunet?

Piaffea

Kun uskonnontunti vihdoin loppu ja sain ryömittyä junaan lukemaan historiaa, olin niin väsyny, että silmät painu kiinni aina kahen tai kolmen rivin jälkeen. Enkä ees ite sitä huomannu. Hätkähdin aina hereille, ku kappale vaihtu tai vastapäätä istuva vanhempi nainen katto mua vähän mulkaten. Sain kuitenki vaivoin luettuu läpi kaks ekaa kappaletta (läpsin itteeni poskille, etten vaa nukahtais). Ja melkein nukuin Siuntion aseman ohi =) Se ei kuitenkaan haitannu mun kurssivalintojen tekemistä, koska sain kaikki proggikset ja taideaineet sekä melkeen kaiken muun minkä tarvitsinki. Vaik hakkasinki sitä nappii siel sen puol tuntii enne Wilman aukeemist.. Ainoostaa yks hälsokunskapeni ja pari äikkää sekä enkkuu, mutta ne on varmaan järkättävissä. Hope so :D Luotan opoon.

Lähdin helpottuneena lenkittää Repsuu ja päätettiin mennä Siuntiontien yli sille tielle, joka kulkee sen pellon vieressä, missä se murs jalkansa. Alkuun kaikki meni paremmin ku hyvin. Se kulki löysässä narussa, nenä koipien välissä ja maisteli maa-ainesta. Oli ihana ilta, kello vähän yli kaheksan ja mä naurin täysillä. Mietin paljon just sitä, että mitä käviskään, jos mä sen hevosen nyt menettäisin. Se on mulle vaan kaikki kaikessa. Ja vaikka kaikki hevostytöt hokee sitä, että rakastaa niiden hevosia, hoitoponeja yms yms. enemmän ku mitään, niin mä voin oikeesti rehellisesti sanoa ainaki, että mä en näe Readyä enää hevosena. Se on mulle vähän ku ihminen. Enkä ees välillä huomaa juttelevani hevoselle :DD:D:D:D: Enkä tää stressi alkaa vaikuttaa aivoissa ja oon sekoomassa lopullisesti, mutta saan tosiaa välillä muistuttaa itteeni siitä, että se on eläin. Ja luotan siihen vaa iha kybäl.

Noi ajatukset sitte tosiaa nopeesti jäi, ku käännyttiin kotiin päin. Yks kaks se alko korskua ja viskoo päätä. Nakkasin sen kiinni ja käskin lopettamaa. Se kuitenki jatko, päris joka askeleella ja ajattelin että ehkä se tukehtuu, joten tungin sormet sen suuhun ja vedin kaikki porkkananjämät ulos. Korskunta kuitenki jatku, vaikka käskin sitä rauhottuu. Sitte se halus alkaa ravaamaan, mutta koska mä pidättelin nii ykskaks alkoki kroppa kohota :D ja siinä vaiheessa aattelin et oh no.. mut se veti ittensä täyteen peräänantoon ja alko vetää piaffea. Tuijotin silmät ja suu auki yrittäen kieltää sitä tekemästä sitä. Käytännössä kun sen ei pitäs olla mahollista hevoselta, jonka lihakset on surkastunu,  polvi murtunu ja älykkyysosamäärä pakkasen puolella ( <- mobbning), mutta luonto päätti toisin ja se tosiaan teki korkeen koulun piaffee siinä mun vieressä koko kotimatkan. Tekis vaa mielummi sillo ku käsketää, ei sillo ku kielletään xp

No toultiin takasi ja koska äiti oli vasta tulossa ruotsista työmatkalta puolen tunnin päästä nii hain hevoset sisää siinä odotellessa ja lähdin sitte kotiin :) Ja kohta iskee paniikki ku mulla ei oo huomiseks valmista puhetta. Ei edes ajatusta siitä, mitä mä teen :D nooooh.. ehkä mä kuolen huomenna, mut se onki vast sillon. Nyt mä meen kuitenki nukkumaan. Öitä!

Korttitalo

Aamu alkoki loistavasti sillä, että räjäytin mun aamupala-ananaspurkin, yöpaita meni pesuun ja lattian pyyhkimiseen meni kymmenen minuuttia. Aattelin, että tästähän se aamu lähteeki loistavasti.. Leikkasin otsiksen ja vaihdoin asukokonaisuutta neljä kertaa ennen ku pääsin lähtee, joten auto starttas vasta 07.10. Tietysti myöhästyin historiasta. Tällä kertaa en kuitenkaa kävelly kerrosta liian ylös enkuntunnille niinku viikko sitte x)

Tunnilla sit muistin ne tekemättömät ussantehtävät, mitkä piti palauttaa ja aloin vääntää niitä tuskanhiki valuen.. Onneks oli vaan käsitteitä ja sain suht nopee valmiiks.

Psyka ja sit opoaika Annan kaa. Opo sitte totes et olin suunnitellu mun proggiksen päin peetä ja se meni psykan päälle. Sain kuitenki suplittua sen niin, että suoritan ihan väärässä järkässä, mut what evahh.. :p Jos en vaa saa jotain kurssii nii mun korttitalo romahtaa ja jään lukioo varmaa viideks vuodeks...

Ruokiksen jälkee kipitettiin penksulle kuvistunnille ja totesin, että tietenkään mulla ei ollu kuvismateriaaleja, joten oottelin siinä maalin kuivumista ja ruohon kasvamista. Lisäks taivutin yhtä koulun pitkää viivotinta vähä ajatuksissani ja se pamahti neljään osaan. Ope ei ollu tietenkään ilonen (vaik ei se kyl suuttunukkaa =D) ja ehdotti mulle, jos lähtisin hankkimaan kompassia sitä työtä varten, että vähän edistyisin. En jaksanu hakee takkia pääkoululta, joten kiersin neuleen ympärilleni ja lähdin ravaamaan Saiturinpörssille, josta en tietenkään löytäny ettimääni. Kipitin sitte vielä ympyrätalon Tiimariin ja se reissu vasta masenski. S-marketissakaan ei ollu ja ostin sitte lakupatukan, kun en kehdannu tyhjinkään käsin lähteä. Olin kyllä varmaa mielenkiintonen näky ilman takkia, kuulokkeet korvilla ja laku suussa, ku kävelin takas koululle. En kehdannu palata ilman sitä kompassia sitte kuvistunnille, joten pompin portaat ylös ja istuin kaverini viereen koneelle kirjottamaan blogipäivitystä.

Ulostetta :D

Viikonlopusta: Perjantaina hehheh.. näin mun parasta kaveria keskel päivää ruokis-joustolla, mikä oli mulle varmaa vähintään elintärkeetä. Ja koulupäivän jälkeen ajettii ihanassa sadesäässä kotiin iskän kaa taas joku kaks tuntii (LOVELOVELOVE ja viimene kerta ku mä suoristan hiukset sadesäällä) <3 Käytiin tankkaa ku päästii Siuntioo ja mä kipasin ostaa karkkii iltaa varten :) Sit hurautettiin kotiin, vaihdoin vaatteet, pakkasin ja lähdin tallille. Pääsin pihaan, ku mun kaverit juoksi kiljuen ulos tallista ja huus, että mun pitää tulla pelastaa ne. Lähin juoksee talliin ja ne oli ihan paniikissa. Kelasin, et joku hevonen on piehtaroinu ittensä kiinni seinään eikä pääse ylös tai Zorro (tallikoira) ois raadellu Lilliksen (tallipupu). Olin avaamassa ovea, ku toine kiljas, että en saa mennä sinne. Tietty sit menin ja mikäs muukaan sielä oli vastassa ku ehkä kahen sentin mittanen hiirenpoikanen, joka makas puolkuolleena yhen loimen päällä. Nyt monet varmaan kuvittelee et hyyyyyyi likast porukaa mut ehei, ei ollenkaa! Meillä hiiret ei oo mikään iso ongelma. Niitähän on jokasessa talossa ja tallissa, niin maalla ku kaupungissaki, mutta tallilla ei ollenkaa nii paljon ku yleisesti. Toisinaan niihin törmää ja se on normaalii.


Ku oltiin käyty satulahuone perusteellisesti läpi nii minä ja Fanny mentiin niille. Oltii jonku aikaa koneella, syötiin risottoo ja katottii telkkarii, enne ku lähettii uudestaa kauppaan Jennyn (Fannyn isosisko) kyydillä. Ostettii sipsii, juustonaksuja, angry birds -limppareita, salaattiaineksii, dippei yms yms. ja löydettii varmaa maailman söpöimmät Aino- ja Reino-siiderit :D

Ilta kuluki siinä nopeesti tietokoneella ja telkkaria katsellessa. Vähä liianki nopeesti itseasiassa. Mentiin nukkumaan nimittäin taas joskus köhköh puol yhen maissa. Ja seuraavana aamuna herätys oli kuudelta, ku lähettiin ajaa varttii vaille 7 tallille. Voitte varmaan kuvitella, millasta on nukkua arkisinki tollasii viiden tunnin öitä.. Tallilla harjasin mun antaumuksella puruissa kieriskelleen hevoseni. Oli nähny varmaa pahoja unia tappajahiiristä.. :D

Seiskalta loikattiin tallinomistajan autoon (ja sairaan hieno auto muuten on, naminami mä haluun sellasen kaaran) valmiina matkustamaan Tampereelle hevosmessuille. Siuntiosta kun ajaa sen 2 tuntia ja Nina Fagerströmin klinikka alko puol 10. Juteltiin hirmusti koko automatka, mikä on meille hyvin tyypillistä. Meillä on ihana tallijengi ja mahti yhteishenki, vaikka pääkieli onki ruotsi ja mä saan vähän välillä pinnistellä, jotta saan sanotuks sen mitä haluun (: Yleensä sitte taas ku oon ollu paljon tallilla (esim. viikonloput, kesät yms.) nii suomi tuottaa vaikeuksia x) Mun päässä on varmaa sellane nappi, joka lukkiutuu välillä tiettyyn asentoon. Voin vaan kuvitella, mitä huomisesta enkuntunnista tulee..

Ehittiin loistosti messukeskukseen ja ohitettiin meijän VIP-lipuilla ne ulkona jonoissa värjöttelevät ihmiset sekä sisälläki olevat jonot :P Kipitettiin katsomoon ja katottiin silmä kovana sitä estenäytöstä. Sen jälkee oikeestaa vaa syötii ja shoppailtiin. Kierrettiin kyyläämässä uudet hevosautot ja traikut, vaikka meijän tallille oli toissapäivänä just tullu uus, kiiltävänmusta jättitraikku :) Sit mentiin tutustumaan uusiin hiekkapohjiin, joita mietittiin ja laskeskeltiin kentälle. Käytiin myös läpi muutama olkipellettipiste ennen ku päästiin kaivelemaan vaatteita ja hevosvarusteita. Mun päässäni tosin pyöri vaan se filosofinen kymysys, että mitä ostaa hevoselle, jolla ei voi ees ratsastaa :D Meinasin yhtä Eskadronin fleeceloimee, mutta äiti on kyl iha oikeessa siinä, että meillä on kotona kaks, autotallissa kaks ja tallilla vissiin neljä fleecee + ratsastusfleece, nii ehkei se tarvii enää yhtäkää :'( vähään aikaan siis >:) Satulahuovanki meinasin, mutta se oli valkonen ja kaiken lisäks Repsun satula ei enää ees sovi sille ja jos ostetaan uus nii se ei oo este- vaa koulusatula :p ja on sillä kyllä niit huopiiki.

Käytiin vielä kyyläämässä joku suokkinäytös ja se ratsastuskoulujen välinen taisto ennen ku mentiin lakutiskin kautta takas autolle. Oisin halunnu käydä siinä rodeohärässä, mut sinne oli mieletön jono ja oisin kuitenki vaa ollu nii hyvä, ettei pienemmät ois päässy ollenkaa tai sit härkä ois jättäytyny varhaiseläkkeelle, ku ei ois saanu mua alas x) vaikka todennäkösesti oisin kyllä mätkähtäny sielt alas ekan kolmen sekunnin aikana! :DD

Porukat soitti mulle kesken päivän ja ilmotti lähtevänsä risteilylle Ruotsiin ja kysy, lähenkö mukaan. Vastasin että jään mieluummin tunnollisesti hoitaa hevostani. Niin teinki, koska ku oltiin käyty tankkaamassa mahamme täyteen ruokaa jossain matkan varrella ja ajettu kotiin, lähdin Repsun kanssa vartin kävelylle kylätielle. Harjoteltiin vähän temppuja ja aurinko oli palannu taivaalle. Eikä mun tarvinnu edes kävellä sitä viittä kilsaa tallilta kotiin, ku joku kiva setä ja täti tarjos mulle kyytii.

Yhden yksin, mutta hyvin nukutun yön jälkeen heräsin joskus yhdeksältä ja ryömin alakertaan paistamaan ittelleni munia aamiaiseks. Vetäydyin TV:n eteen tekemään kurssitarjotinta ja sain sen jonkinmoiseen järjestykseen siinä ajassa ku ruudulla oli pyöriny jo kaks kokopitkää elokuvaa. Nohh.. Eihän siinä nyt kovin kauan menny :p Söin taas, otin pyörän ja polkasin tallille. Hain hevosen tarhasta ja totesin, että on se aika kiva, ku kaveri kipasee jo portille ku näkee, että tuun. Harjailin sen ja lähdin kävelemään sitä samaa pätkää, mitä edellisinäki päivinä. Hirveen rauhallinen se kyllä on. Verrattuna vaikka keskiviikkoiseen. Välillä pysähtelee ja nostaa pään ylös eikä suostu liikkumaan ku näkee menninkäisiä ja vampyyrejä, mutta muuten se kävelee kiltisti perässä, eikä yritä hypätä pystyyn tai heitellä mua selästään.

Totesin siinä hetken käveltyäni auringossa, että olin pukeutunu vähän turhan tuhdisti. Jaloissa oli mustat farkut, ylävartaloa peitti musta toppi, jonka päälle olin pukenu Kingslandin puolipitkähihasen, Puman harmaan collarin ja mustan untuvaliivin. Kaulassa oli toinen mun talli-Burberryistä, jonka sitte kiskasin pois ja kiersin Repsun kaulaan. Huvittavan näkönenhän siitä tuli ^^ Ja hieman hilpeyttä se aiheutti tallilaistenki keskuudessa.

Lenkin jälkeen vein ruunan takas tarhaan ja kipasin noutamassa kottikärryt siivoomista varten. Repsu yritti ensin vaikeuttaa mun urakkaani työntämällä niitä kumoon, mutta luopu sitte leikistä, ku se ei ollukaa nii kivaa ja kottarit seiso tiukasti maassa. Näytin sille kieltä ja se paineli murjottamaan omaan nurkkaansa. Totes sitte angstaamisenki olevan tylsää ja ravas nuuhkimaan mun niskaa. Kesken kaiken huomasin, että se maiskutteli tyytyväisen näkösenä, oikeen antaumuksella mun hiuksia. Mikä lie haju niissäkin piillyt :--D voi olla toi mun omena-kaneli-shamppoo.

Kun olin saanu ekan kärryn täyteen, mun ranteita alko jo särkee ja mun piti vielä työntää täpötäys lasti niitä köhköh.. ulosteita lantalaan. En osaa sanoo, montako kuutiota kakkaa kottareihin mahtuu, mutta sen tiiän, että aika sairaan paljon se painaa. Onneks tallinomistajan mies huomas mun ahdingon jo tarhaportin kohtalla ja ajo traktorin kauhoineen siihen viereen. Kaks tuntia nii olin saanu sen kauhanki täytettyä. Selkää jomotti ja ranteita vääns, vaikka nostinki tyylikkäästi aina jaloilla enkä selällä. Ja Repsu kuorsas siinä vieressä, ihan ilkeyttään .. >:(

Kotiin tultuani paistoin lettuja, mutten jaksanu syyä ku yhen ja vetäydyin sitte tekemään kurssitarjotinta. Onneks mun ihana ystväni lensin kohti ääretöntä ja pelasti mut kaikilta tulevilta ongelmilta ihanilla neuvoillaa. Jään sille henkeni velkaa ja ostan omenalimpparin ku ens kerran nähään. Ihan kiva ens vuos tulossa, jos vaan saan kaikki haluumani kurssit :) Hope so! Muuten menee päin koivui ja honkii. Ja nyt suihkun kautta nukkumaan tätä lihaskipuu pois. Kauheeta. Kello on kohta 12 :O okei joo moromoro vaa, huomiseen!

Syy hymyyn

Anteeksi epäaktiivisuus ja angstauspostaukset! Niistä voi kuitenki ehkä päätellä, ettei asiat rullaa aina parhaalla mahdollisella tavalla, mikä vetää joskus vähän herkistymään tollasen taiteen luonnille. Juu.. Nooh vaikka kuinka kulkis joskus nenukki maassa nii välillä sitä täytyy kuitenki aina todeta, että on niitä ihmisiä, niitä hetkiä ja niitä arjen pieniä iloja, jotka saa piristymään :) Vaikka tänäänki oli yks sellanen kurjahko päivä nii silti oon löytäny syyn hymyyn.

Iltapäivällä, ku tulin kotiin nii en jaksanu tehdä yhtään mitään eikä mikään oikeen edes huvittanu. Vajosin vaan tuijottamaan telkkaria, kunnes sitte otin itteeni niskasta kiinni, kipasin vaihtamaan vaatteet ja olin just avaamassa ulko-ovea, kun mua monta vuotta nuorempi kaverini "pikkusiskoni" soitti mulle ja sanoi tulevansa mun kanssa tallille pyörällä. Onneks aurinko paisto eikä ollu hirveen kylmäkään nii pyöräily oli tosi kivaa ja juteltiinki tosi paljon kaikkea. Sitte tallilla haettiin hevoset sisään, hoidettiin ja lähdettiin taluttaa niitä maastoon vähäks aikaa. (Nyt mun on hihkutettava, että Repsu raukka on ollu sairaslomalla puol vuotta, ja vihdoin saanu klinikalta ohjeen alkaa kävellä lyhyitä pätkiä. Suositeltiin selästä, mutta kahden kerran jälkeen totesin, että alkuun ehkä parempi kuitenki maasta) Oli aivan mielettömän ihana iltalenkki ku aurinko laski ja käveltiin tallin lähiympäristöissä. Ready tuli ponin kaa toimeen tosi hyvin, vaikka ne käveli vierekkäin. (Edi ei jostain syystä tuu hirmu hyvin toimeen muiden hevosten kanssa. Kuvittelee kai olevansa joku kingi) Ja sitte ku mun isoa herraani alkoi oikeen pelottamaan niin se sukels seuralaisensa taakse piiloon. Ihan hyvä muuten, mutta tää tamma on sitä ainaki 20 cm matalampi :D

Ja mun on nyt ylistettävä niitä ihmisiä, jotka jaksaa pysyä mun elämässäni, ymmärtää mun oikkuni ja kestää ne. Antaa mulle aikaa, on kärsivällisiä. Ja vaikka musta välillä tuntuu, että neki jättää mut yksin, nii pitää musta silti kiinni. Se on mulle mielettömän tärkeetä. Ne ihmiset on mun elämäni voimavara. Niistä pienistä hetkistä, joita mä saan viettää niiden kanssa kävellen ja jutellen maastossa, leipoen joulutorttuja, istuen koulun katolla tai syöden pizzaa telkkarin edessä, mä saan olla todella iloinen! Ja niistä ihmisistä, jotka on pitäny musta kiinni jo vuosia, vaikka mä oon yrittäny torjua niitä, käskeä pois, eikä ne oo silti lähteny. Sekä niistä, joille mä merkitsen jotain.

Annoin kerran yhdelle ystävälleni sellasen magneetin joululahjaks, jossa luki ruotsiks teksti: Ystävät ovat kuin tähtiä, et aina näe heitä, mutta tiedät, että he ovat aina täällä. Tai jotain vastaavaa :) ja mun mielestä se kuvastaa aika hyvin mun useita ihmissuhteita. On niitä, joita mä en näe usein, mutta joiden luo mä voin mennä, kun todella tarvitsen!

Ja mulla on tulossa toivon mukaan tosi kiva viikonloppu! :) siitä lisää sitte ku se on ohi! :D huhhuh, can't wait!

Älä koske muhun

Mä istun pöydän ääressä, tuijotan ulos ja toivon, että voisin alottaa kaiken taas alusta. Että sä oisit vielä täällä. Ettet ois jo lähteny. Että mä näkisin sut joka päivä. Että voitais taas jutella. Mutta ei sulla ole aikaa, etkä sä oo enää läsnä. Sä katosit, poistuit mun elämästä. Enkä mä halua ottaa sua takas. En enää lähelle. Älä koske muhun. Se vaan satuttaa.

Työ

Kuviksentunti. Tuijotan kelloa manaten sitä liikkumaan nopeammin. Olemme ensimmäisen pöydän luona, pian toisen, kohta kolmannen. Jokaisen on omalla vuorollaan esiteltävä työnsä ja luettava ääneen siitä saamansa palaute. Tunnen kämmenteni hikoavan. En tiedä vielä, mitä omassa lapussani lukee, mutten oikeastaan edes haluakaan saada sitä selville.

Muiden työt ovat niin hienoja. Ne ovat keränneet paljon hyvää palautetta. Keväinen, pirteä, Afrikkamainen tunnelma, hauska, iloinen fiilis, vauhdikas, humoristinen... Opettaja kehuu ja muut taputtavat. Puristan kynsiä läpi ranteeni ihon. Pois, pois, pois, haluan pois. Voi kun emme ehtisi käydä kaikkia läpi. Voi kun minun työni unohtuisi, jäisi välistä.

Yritän paeta kauemmas, kun siirrymme minun ryhmäni pöydän luo. Opettaja nostaa kuitenkin työni ylös, kaikkien nähtäväksi ja silmäilee minua odottavasti. Kohotan pienen tapettipalan pöydältä ja tuijotan sitä lujasti. Yritän pitää neutraalin ilmeen ja hallita vapisevaa ääntäni. Alan hitaasti lukea sanoja ja toivon, että tunti päättyisi edes, ennen kuin pääsen listan loppuun.

Ahdistava, ulkonäköpaineet, häiritsevä, ristiriitainen, ruoka hallitsee ihan kaikessa, ulkonäkökeskeisyys ja monta kertaa syömishäiriö. Syömishäiriö... se sana on teipattu otsaani.

Lasken paperin takaisin pöydälle, enkä ota katsekohtaktia enää kehenkään. Tiedän jo mitä minusta ajatellaan.

Vettä ja räntää

Viekää sade pois. Mä en halua sitä. Se pilas mun suunnitelmat taas. Piti lähteä polkemaan tallille, kun muu perhe on broidin turnauksessa aamu kuudesta ilta kymmenee.. Mutta enkai mä nyt sitte ku taivaalta tulee vettä ja räntää vaakasuorassa just siitä suunnasta, minne pitäs polkea. Ja millä paineella. Joten vietän itsekseni aikaa yksin kotona ja ajattelin tästä lähteä laittamaan kanasalaattia ja katsomaan The Amazing Racea <3 Joten se o moro!

Piparminttua, toffeeta, lakritsia ja salmiakkia

Piparminttua: Istuin vaalealla puutuolilla, joka oli pehmustettu sinisellä kankaalla. Se tuntui kovalta ja mieleni teki nousta ylös. Oli kuitenkin maltettava vielä. Tuijotin eteeni, ulos ikkunasta ja näin puussa harmaan oravan. Se kipusi ylös alas runkoa pitkin ja loikkasi viimein viereisen rakennuksen katolle. Maisteli muutamia käpyjä, kulki vikkelästi ja palasi aina siihen, missä oli äskenkin seissyt. Välillä pysähtyi kokonaan, seisoi aivan hievahtamatta. Kippurahännän ja karvakorvien tuijottaminen sai minut katoamaan hetkeksi ympäröivästä tilasta, mutta kukaan läsnäolijoista ei sitä tuntunut huomaavan. Kaikki viisi puhuivat minusta, tulevaisuudestani, elämästäni, ajatuksistani, tunteistani, ihmissuhteistani ja terveydestäni niin intensiivisesti keskenään, etten edes juuri kyennyt ottamaan osaa keskusteluun. Eikä mieleni tehnyt juuri kuunnellakaan. Heiluttelin jalkaterääni ja pyörittelin sormessani olevaa, hopeista luokkasormusta. Sen sisäpintaan oli kaiverrettu minun nimeni, entisen kouluni lyhenne ja tulevan luokkakokouksemme päivämäärä, vuosiluku 2021. Sillon minä olisin täyttämässä juuri 26, mutta toivon mukaan jossain kaukana täältä.

Toffeeta: Silmäilin huonetta ympärilläni. Valkeat seinät, tuoleja, työpöytä ja tietokone. Näytönsäästäjä, joka vangitsi katseeni hetkeksi. Ruudulla pomppiva Windowsin logo. Se muistutti jokseenkin oravaa, joka palasi aina samalle paikalle. Logokin hyppi ruudun kulmiin, mutta pysähtyi keskelle. Näyttöön oli liimattu keltainen muistilappu. Sen alapuolella sijaitsi käyttämättömien klemmareiden kasa ja pöydän toisessa päässä, paperipinojen ja kansioiden takana oli kaksi paketillista uusia, pahan päivän varalle varmaan.

Lakritsia: Kurkistin sälekaihtimien välistä taas ulos. Orava oli poissa. Kello raksutti seinällä, mutten kuullut sitä keskustelun lävitse. Puoli yksitoista. Muut olivat koulussa. Ja minä missasin taas työpajapäivän. Mahdollisuuteni tehdä jotain kivaa koulukavereitteni kanssa.

Salmiakkia: Istuin autossa ja söin kaupasta äskettäin ostamiamme irtokarkkeja. Suklaata, piparminttua, toffeeta, lakritsia ja salmiakkia. Muutama hedelmäraekin. Iskä painoi radion päälle ja minä naputin jalkaa penkinpintaa vasten musiikin rytmissä toffeeta pureskellen.
- Mulle on ihan sama mitä ne tekee, kunhan tähän tulis joku muutos jo?
- Mut ei ne sit pystyny päättää mitään, ku ne kuunteli sun mielipidettä, äiti sanoi ja kahmaisi pussista käteensä muutaman karkin. Kuunteli? No hyvä että äiti sen tietää.

Koska välitän

Vedän ylleni löysän, vihreän t-paidan ja jalkoihini lyhyet yöshortsit, joissa seikkailee vaaleanpunaisia possuja. Vien sukat pyykkikoriin ja suljen oven palattuani huoneeseen. Käännyn ylösalaisin ja suin hiukseni nutturaksi pääni päälle. Sidon ne kiinni kahdella ruskealla hiuslenkillä, jotka ovat jääneet roikkumaan ranteeni ympärille purettuani tämänpäiväiset lettini äskettäin pidetyssä perheemme leffaillassa. Hiuksiani on niin paljon, ettei yksi pompula riitä. Ja toinen on aina kadoksissa.

Huokaisen syvään ja astelen huoneeni poikki. Käyn makaamaan sängylle leuka käsivarsia vasten nojaten. Tuijotan hiljaa eteeni ja mietin. Näkemättäkin tiedän, että vaaleanpunainen kännykkäni makaa laturin jatkeena lattialla. Vilkaisen sitä aina välillä silmänurkasta, kun olen aikomassa laittaa ystävälleni viestin. Viestin, jossa haluaisin kertoa, kuinka tärkeä hän on minulle. Kuinka paljon välitän. Mutta tiedän, että sitä on turha hokea. Kenties siksi, ettei se merkitse hänelle niin paljon. Ja siksi, ettei hän ymmärtäisi kuitenkaan, mitä tarkoitan. Haluaisin naputtaa viestin, jossa kerron kaikesta siitä, mistä olen halunnut jo pitkään puhua hänen kanssaan. Tai vain toivottaa hyvää yötä. Mutten tee sitä. Koska kuulin hänen äänensä tänään. Hän oli onnellinen. Ja siksi en halua muistuttaa häntä olemassaolostani. Tiedän hänen olevan iloinen siitä, että saa viettää aikaa muiden kanssa. Ja siksi en soita. Enkä laita viestiä. Koska tiedän, että minun kanssani on vaikea olla. Ja haluan hänen voivan olla onnellinen. Koska välitän. Enkä halua laskea hänen harteilleen omia ongelmiani. Koska rakastan hänen iloista ääntään, vaikka se saa minut tajuamaan, että hänen on ehkä parempi niiden ihmisten kanssa, jotka tekevät hänet onnelliseksi. Toivoisin voivani olla yksi heistä. Mutten ole. En osaa tehdä häntä onnelliseksi. Ja siksi en sano mitään. Koska rakastan, vaikkei hän sitä ymmärrä. Ja se sattuu. Vaikkei hän sitä kuule. Mutta tiedän hänen olevan onnellisempi näin.

Se kuuntelee jokasen sanan

Mulla on ollu tähän asti kiva loma. Oon ollu kaverin kanssa leffassa kattomassa Rautarouvaa ja sen jälkeen menin lapsuudenystävälle yöks, jonka kanssa lenkitettiin koiraa, saunottiin, syötiin, puhuttii syvällisiä ja katottiin sekä American psycho että meistä kuvattuja vanhoja videoita (ollaan oikeesti tunnettu läpi koko elämämme). Oli ihana vierailu, ei voi muuta sanoo ja pisteenä i:n päälle näin junassa vielä mun ystävän, jonka oon tuntenu ekasta luokasta asti sekä yhen toisen, joka tuli meijän entiseen kouluun yläasteelle. Sovittiin, että pidetään kunnon miittinki huomenna koko peruskoulunaikaisella kaveriporukalla. Ja sit meille on tulossa heti aamusta vieraita, joiden kanssa puidaan läpi meidän syksyn Afrikanmatkaa, minkä lisäks maanantaina on suvun perinteinen yhteinen pääsiäisjuhlaillallinen isovanhemmilla. Eli sosiaalisekshan tää taas menee.

Kaiken touhun ja hulinan keskellä en kyllä tiedä mitään ihanampaa kun se, että illalla kun punanen aurinko on jo laskemassa horisonttiin, linnut alkaa hitaasti hiljetä ja lämpötila ulkona painua nollaa kohti, saan astella sisään talliin ja pujahtaa mun hevoseni karsinaan. Valo siivilöityy kauniisti ikkunan läpi ja mä nään, kuinka sen ääriviivat kullertaa hämärässä. Se painaa päänsä mun syliin ja mä saan nuuskia hetken sen poskea, ihan hiljaa. Ja se tuoksuu vähän keväälle, raikkaan viileälle illalle, mudalle ja itselleen. Hieroa otsaani sen kaulaa vasten ja katsella, kuinka se puhaltelee höyryä sieraimistaan. Kietoa kädet sen kaulan ympäri ja tuntea, miten se nojaa hitaasti päätään mun olkaani vasten. Se on ilonen, kun mä olen tullu takas. Ja mä tiedän sen, vaikkei se voikaan sitä mulle sanoa. Ja se huomaa, miten mä olen sitä ikävöiny. Joka päivä.

Ja siinä mä seison. Nojaten hevoseeni. Sulkien silmät. Haistellen. Hitaasti hengittäen. Melkein nukahtaen. Kuunnellen hiljaisuutta meidän ympärillä. Readykään ei liiku. Painaa luomensa kiinni. On rauhassa. Ihan hetken. Ja se riittää. Sitten se muistaa, että sille tilattiin säkillinen porkkanoita just torstaina, eikä se oo saanu syötyä vielä edellisiäkään loppuun. Se kääntää päätään ja mä tunnen liikkeen sen kaulassa. Avaan silmät, mutten liiku. Se katsoo mua. Ihan hiljaa. Ja sitten se alkaa kaivaa mun takintaskua siinä toivossa, että siellä olis jotain sille. Eikä se tajuu, että porkkanoita ei voi säilyttää taskussa samalla tavalla ku karkkeja, vaikka oon sen monta kertaa sille selittäny. Sen turpa mun kyljessä kutittaa ja mun on pakko ottaa askel sivulle. Nauran ja se kallistaa päätään vähän kysyvästi. Nappaan ovenraosta sille porkkanan ja Ready ottaa sen kokonaisena suuhun. Sitten se tajuu, etti voi nielasta sitä pureskelematta ja yrittää kääntää sen suussaan niin, että se mahtuu jauhettavaks. Kokemuksesta tiedän, ettei se onnistu ja laitan kädet sen turvan alle. Ready halkasee porkkanan keskeltä niin, että toinen puolisko putoaa mun kämmenilleni. Hymyilen ja ojennan sen sille, kun on saanu edellisen syötyä loppuun. Sitten se tuuppaa mua päällään hellästi ja nuolasee vähän poskea. Pyyhkäsen takkini hihalla kasvoilleni jääneet porkkananjämät ja annan suukon sen otsalle. Alan kertoa sille kaikkea, mitä on ehtiny tapahtua ja se kuuntelee jokasen sanan.

Pysähtynyt

Pitkäperjantai aamu. Muut nukkuu, minä istun alakerran olkkarissa, läppäri sylissäni saamatta aikaan mitään järkevää ja taustalla pyörii iloisesti Scoobi Doo, vaikken sitä seuraakaan. Ei vaan tule niin yksinäinen olo.

Vilkaisen olan yli joelle. Ei värettäkään. Ei sorsia. Ei saukkoja. Ei tuulta tai heiluvia kaisloja. Nään vastapäisen pellon reunassa seisovat puut pinnasta. Jokaisen oksan. Eikä yksikään niistä liiku. Aika on kuin pysähtynyt.

Jääkaappi hurahtaa keittiössä ja säpsäyttää minut. Olen sohvalla, tuijotan joelle ja odotan, että aika lähtee taas liikkeelle.

Savea

Istun penkillä ja puristan kädessäni Nipsu-huulirasvaa. Napsutan korkkia tasaisessa rytmissä auki, kiinni, auki, kiinni, auki ja kiinni katsellen ulos ikkunoista aurinkoiseen kevätiltaan. Äiti ajaa autoa musta villakangastakki päällä.

- Sä oot vähä niinku iskä. Herkkä, se sanoo ja ruiskuttaa etulasille pesuainetta, jonka pyyhkimet vievät mennessään. 

Kyllä mä sen tiiän. Vaikken mä sitä ajattele niinku se ajatellaan kaikille satujen ihanille, täydellisille prinsessoille. Mä ajattelen sen niin, että mua on helppo satuttaa.

Meijän piti ekalla kuvistunnilla muovailla ittemme savesta. Ilmentää siinä meitä ihmisinä. Luonteenpiirteitä ja tunteita. Ja mun savi halkeili jatkuvasti. Se savi olin minä. Muttei se näyttänyt siltä ku pitäis. Ehken mäkää näytä.

Onnenapiloita

Vedin punaisen toppatakkini hupun pois päästäni ja ravistin lumet katoksen alle paljaaksi jääneelle kivilaatoitukselle. Tuuli puski kylkeäni ja heitti päälleni lisää märkää ja valkoista, kun avasin yhden tilastokeskuksen raskaista ovista työntyen sisään lämpöiseen toimistorakennusilmaan. Kahden oven ja muutaman otsatukansukaisun jälkeen turvaportit pysäyttivät minut tavalliseen tapaansa, joten käännyin vastaanottotiskin takana puhelimeen puhuvan miehen puoleen. Kello oli vasta puoli kaksi, koska koululta metrolla kestää kalasataman asemalle vain nelisen minuuttia.

- Voiks sä soittaa iskän alas? Sillä on mun kännykkä, selvensin miehelle, kun tämä oli jo ehtinyt painaa puhelimen takaisin paikoilleen. Hän hymyili ja näppäili numeron. Vilkaisin ulos lumimyräkkään ja odotin kuulevani vastauksen luurin läpi, mutta muutaman tuuttauksen jälkeen mies sulki puhelimen.
- Se oli äsken lounaalla, mutta nyt ei ainakaan vastaa toimiston puhelimeen. Mee tohon oottaa, nii joku tulee hakee sut ylhäältä.

Mies painoi nappia saadakseen turvaportit avautumaan, ja minä pääsin pujahtamaan aulaan. Istuin isolle, mustalle nahkasohvalle eivätkä jalkani yltäneet alas lattiaan asti. Tunsin oloni taas pikkutytöksi. Heiluttelin nilkkojani ja suin hiuksiani, joista tuuli oli taiteillut linnunpesän. Kuutelin takanani valuvan pienoisvesiputouksen lorinaa ja vedin mustalla tussilla yli kauan odottamani kirjallisenilmaisun palautteen, joka oli taas tänään peruttu. Sitten iskän työkaveri tuli korot kopisten hissistä ulos ja sanoi  tämän olevan vielä kokouksessa, mutta pyysi minut ylös juomaan kahvia. Vastasin, etten juo kahvia, mutta kävelin hänen perässään hissiin. Nainen painoi kuudenteen kerrokseen vievää nappia, jolloin skriinille syttyi suuri, vihreä kutonen. Ehdin ajatella, että toisin päin kutonen on ysi, ennen kuin olimme jo astuneet ulos hissistä. Jätin takkini ja laukkuni iskän toimistoon ja menin taukotilaan. Iskän työkaveri kysyi taas hymyillen, maistuisiko kahvi ja vastasin, etten juo kahvia, mutta kaadoin itselleni kupillisen teetä ja istuin selailemaan jotain tylsää talouslehteä, jossa sanottiin, että lihavat saavat huonompaa palkkaa kuin laihat. Tee näytti ihan kahville ja oli aika vahvaa, mutta maistui hyvältä, etenkin kun en ollut syönyt mitään kello kuuden aamiaisen jälkeen.

Hetken kuluttua työkaveri sanoi käyvänsä kokoustilassa hakemassa iskän ja nämä saapuivatkin pian takaisin. Sanoin iskälle, että kännykkäni oli jäänyt autoon ja tulin hakemaan sitä, koska pääsin äidinkielen kirjoitustilaisuudesta niin aikaisin, että seuraavan junan lähtöön oli vielä kaksi ja puoli tuntia. Siemailin teetäni loppuun ja iskän kysyessä, miten novellianalyysi meni, kerroin, että olin istunut ensimmäiset puolitoistatuntia edessäni pelkkä tyhjä paperi, mutta saanut loppuvaiheesta ylös ehkä joitain sellaisiakin asioita, joita opettaja oli odottanut. Kun kuljimme hissillä takaisin alakertaan, mainitsin myös, että olisin voinut onnistua ehkä paremmin, jos en olisi hukannut ohjemonisteita ja olisin ehtinyt vaikka automatkalla sisäistämään sen, mitä niissä luki. En kuitenkaan sanonut sanallakaan siitä, että päiväni aikana ei oikeastaan ollut tapahtunut mitään hyvää, vaan kaikki oli mennyt huonoimmalla mahdollisella tavalla ja vastoinkäymiset olivat alkaneet heti herättyäni. Onneksi edes kännykkä löyty autosta ja pääsin lähtemään metrolle. Kysyin vielä iskältä, että mitä me söisimme ilalla, kun äiti oli taas Tukholmassa työmatkalla. Ehdotin, että laittaisin ruokaa, mutta lisäsin myös, ettei iltaruoalla olisi minulle niin väliä, kunhan se ei vain olisi pakastepizzaa. Iskä lupasi hakea jotain palatessaan illalla töistä.

Noustessani liukuportaita pitkin ulos harmaasta metrotunnelista painoin napit korvilleni ja musiikkia puhelimesta. Ja kaikessa kliseisyydessään samalla hetkellä, kun astui ulkoilmaan, taivas päälläni kirkastuin, aurinko kurkottautui pilvenreunalta ja koko maailma tuntui taas hymyilevän. Lisäsin vähän volyymia ja lähdin tanssahtelemaan ihmisjoukon halki kohti Rautatientoria. Halusin vain sysätä mielestäni kaikki huolet ja murheet, jotka olivat seuranneet minua koko aamun. Muistutin itseäni siitä, että vaikka mitä tapahtuisi, vaikka kaikki ihmiset ympäriltäni katoaisivat ja vaikka elämäni suistuisi pohjamutiin, minulla on aina musiikki ja toivottavasti vielä pitkään tulevaisuudessa rakas hevosenikin. Se lukeutuu myös niihin, jotka eivät koskaan jättäisi minua yksin ja jotka ovat aina läsnä, kun tarvitsen. Loppujenlopuksi yksikään ihminen ei voi koskaan antaa minulle samanlaista luottamusta, jonka avulla olen niin kytköksissä Readyyn.

Kaiken kukkuraksi löysin Rautatieasemalta onnenapilan. Se oli piirretty erään vieressäni junaa odottavan naisen kurvalehden taa ja vilkkui sieltä aina auringonsäteiden osuessa oikeasta kulmasta. Hymy kipusi poskilleni ja herätti myös Ressulaisten kaverieni huomion heidän kävellessään raidetta kohti. Olin iloinen heidän näkemisestään. Ihanaa, että elämässäni on vielä niitä ihmisiä, jotka tuntevat minut jopa kahdentoista vuoden takaa. Heille olen se saparopäinen viisivuotias, eikä tarvitse yrittääkään esittää mitään muuta. Kaikkien ihmissuhteitten käännyttyä päälaelleen, on vielä niitä, joiden kanssa aloitin ensimmäisen luokan ja leikin koiraa päiväkodissa. He tuntevat minut, tietävät kuka olen ja hyväksyvät juuri sellaisenaan. Heidän kanssaan on helppo olla, kun ei tarvitse pelätä hylätyksi joutumista tai riittämättömyyttään. Sellaista tunnetta ei usein enää koe, kun käy koulua, jossa kaikki ovat uusia tuttavuuksia ja jokaiselle pitää antaa mahdollisimman hyvä kuva itsestään, ettei jäisi pois porukasta. Ehkä toivoisin, että onnenapila tuo jonain päivänä vielä lisää sellaisia ihmisiä, jotka pitävät minusta juuri sellaisena saparopäisenä, jonka olen kätkenyt syvälle sisääni, piiloon muilta ihmisiltä.

Vapaapäivä

Maanantaiaamu. Kotona robotti-imurin kanssa alakerran olkkarin sohvalla (tai no imuri on kyllä lattialla ja sen pörinä alkaa ärsyttää mua pikkuhiljaa). Kaikki muut on töissä, koulussa tai vaeltamassa joillain ajattomilla alueilla. Ja mä istun tässä. Tuijotan ikkunasta ulos joella uiskentelevia sorsia ja toivon, että joku pimpottais ehkä ovikelloa. Tulis käymään. Soittais tai laittais edes tekstiviestin. Ja siinä toivossa mä avaan kännykän näppäinlukon viiden minuutin välein. Ihan ku en muka kuulis, jos se sattuis pirahtamaan. Mutta ei se taida sitä tehdä.

Ehkä pitäis vaa ottaa itteään niskasta kiinni ja keksiä jotain fiksua. Kävin just purkamassa ajatuksia juoksulenkillä, joten ulos en jaksais mennä uudestaan ja olotilojaan ei oikeen saa enää ylös paperillekaan. Ehkä pitäis yrittää piristyä ja lakkata ajattelemasta, että tarvitsis jonku muun helpottamaan yksinäisyyttään. Kyllä tässä on ittekseen ennenki pärjättyy.

Ohi

Mun koeviikko on kait sitte ohi. Jännää koska oon tehny nyt kolme koetta ja ainoostaan tiistaina on sitte äikän novellianalyysi. Luvassa neljän päivän viikonloppu. Outoa.. Missäköhä mä oon sluibannu vaa koko jakson. En jaksanu juurikaa ees lukea kokeisiin. Tiistain matikankokeeseen lähinnä ku mun ystäväiseni mua autto siinä. Oon äärimmäisen huono matikassa (nykyään). Vaikee kuvitella, että ala-asteella mä pidin matikantunneista. Sai kerranki tehä jotain itte ja omassa rauhassa. Olin kyllä silti usein nopeempi ku muut ja tehny kaikki laskut aina nii ei mulle tullu kyllä aina ees läksyä. Numeroki oli kai jotain ysiä tai muuta. Mut sitte yläasteella se käänty ympäri. Mä vihasin laskemista, en osannu, en tehny läksyjä ja sain kutosia. Sitte kasilla mä tajusin, et mun on pakko nostaa mun keskiarvoo, jotta mä pääsen Kallioon. Ja matikka nous taas pari numeroa ylöspäin ysillä. Ja nyt tuntuu kamalalta lukiossa, ku yrittää eikä osaa kuitenkaan. Sain ekasta kokeesta vitosen ja  musta tuntu, et se meni hyvin.

Nohh.. Tänää oliki sitte ussa ja seki ois tietty voinu mennä paremmin. Mun piti eilen ruotsinkokeen jälkee jaksaa lukea, mutta en saanu ku kolmasosan alueesta luettuu. Päivällä olin leffassa ja shoppailee mun kaverin kaa ja jooo sitte mä tulinki kotiin, menin hoitaa Repsun ja illalla koneelle. En ees avannu kirjaa vaik tiesin, et lukemist ois vaik kuin paljon. Ja ruotsiki meni vähän niin ja näin. En jaksanu yhtään keskittyy kielioppeihin, ku en saa oikee apua niihin mistään. Onhan mulla se kirja, mutta ku mussa on opiskelijana varmaa jotain vikaa. En osaa vaa sisästää niitä asioita siitä printiltä :( Ja ku mun elämässä on varmaa enemmä suomenruotsalaisii ku suomensuomalaisii, mut ei ne osaa mua jeesii eikä äiti osaa ees yht hyvin ku mä, vaik se puhuu ruotsii tosi paljon ja hyvin. Ja kaiken lisäks olin lukenu väärät sanat ja eiköhän se kolmenkymmenen vai oisko peräti ollu kuudenkymmenen pisteen sanastotehtävä menny vähä puihi. Silti olin iha semi tyytyväinen, koska ootin paljon suurempaa katastrofia. Harmittaa vaa tälläne ylenpalttinen laiskuus, ku kurssejaki on tässä jaksossa vaan 6 nii ois hyvin voinu panostaa edes noihin kolmeen kokeeseen.

Ja nyt ne on kaikki kokeet ohi. Hassua. Oon kattonu iltapäivän vaa sitä Iholla -sarjaa netistä, missä on mun kaveriki. Kannattaa seuraa, tosi hyvä sarja! :) Sit oon syöny hirmusti kuivattuja hedelmiä ja juonu kaakaoo. Ja on tää kummallista, että vielä kolme tuntii sitte olin stadissa ja nyt tuntuu ku oisin ollu ikuisuuden kotona. Varmaan musta tulee mökkihöperö näiden neljän päivän aikana, ku muilla on kokeita vielä lauantaina ja maanantainaki. Nii ja abit on risteilemässä. Onneks mun töissä käyvällä ystävälläni on aikaa nähdä mua huamenna (: Varmaan kuolisin tekemisenpuutteeseen ja kuolenki, ku ens vkl:ki on neljä päivää. Ja mähän oon oottanu tälläsii vapaapäivii, mutta nyt tuntuu ettei saa mitään hyödyllistä aikaseks. Ei ees järkevänkuulosta blogipäivitystä. Ja silti pitäs kaikkee tehä, eikä yhtää huvita vaikka haluiski.

Shoppailua, urheilua, ruotsia ja siivoamista

Pikapäivitystääääää! :) pitää lähtee koht hakee toi mun ystäväiseni kirkkonummen juna-asemalta (enkä sano assalta ku kaikki stadilaiset alkaa muute nauraa mulle ): angst) nii täytyypi olla ribeä. Luulin eilen ehtiväni tänne tehdä päivityksen jos toisenki, mutta en jaksanu ees avaa konetta. Ei sillä et oisin lukenu kokeisiinkaan, mutta oltiin koko päivä mun broidin lätkämatsissa. Ja sit niiden lämppäaikana oltiin shoppailee Isos ompus ja Verkkokaupas ja matsin jälkee Intersportin kautta IKEA:an :) Käteen tarttu tolta reissulta kahet pyjamahousut, kaks koruu, yks paita, HÄNTÄ (jota äiti ja iskä morkkaa koko aja), lätkämaila, kaks tauluraamii, seinäpeili, henkareita, ruokaaaaa ja sukkia. Peliä en ehtiny kyl kattomaan, ku iskällä ja mulla venähti siel Verkkokaupan tekniikkaihmekaupassa. Käytiin kattelee kameroita ja iPadejä eikä isi suostunu ostaa mulle sellasta kauko-ohjattavaa helikopterikameraa :( tupla-angst! Ja sit illal olin TOOOSI ahkera. Ensin harjailin Edin sekä sen loimee (1/4) ja hevone nauro mmulle oven yli koko aja. Ja sit pesin sen harjat ja kolme riimuu sekä sotkin meijän kodinhoitohuoneen kohtuullisen perusteellisesti :D:D:D:D Menin onneks ajoissa nukkumaan ja sitte tänään herättyäni puoli 8 lähdin parin kilsan juoksulenkille kuulokkeet korvissa, jonka jälkeen raikas suihku. Möymäy äiti opetti mulle ruotsin kielioppisääntöi koko aamun, vaik se puhuu kans vaan kielikorvan perusteella eikä oikee ees osannu hirmust auttaa. Mutjooooo lisää sitte varmaa ku kerkee :) Ciao!

Jos on yksinkertaisesti mahdollista, että kaikki, mikä voi mennä pieleen, menee ja kaikki ihana voi muuttua vielä ihanammaks yhtaikaa, niin olen elänyt elämääni tänään yhden mahdollisen päivän lisää. Ehkei se ole ainakaan kovin todennäköistä, ja sen lisäks musta tuntuu, että oon ollu herätyksestä asti täysin transsissa Niin transsissa, ettei itse heräämisestäkään meinannu tulla mitään. Iskä tuli onneks puol seittemältä sitte kiskoo mut ylös, ku piti ehtiä syömään ja pukeutumaan. Ja puolentunnin aamulta mä olenki tänään näyttäny. Hiukset pystyssä ja meikit pomppusen pikkutien suttaamat. Onneks se ei oo tuntunu haittaavan ku niitä ohikulkevia ihmisiä sekä kanssamatkustajia, joiden silmäluomet varmaan kramppaa illalla nukkumaanmennessä tai joku katselihas revähti siinä mun sotkusen pehkoni ohittaessa. Kaveri puhu sitten näiden silmälekuria kaipaavien raukkojen puolesta mulle koulussa, että näytän ihan leijonalta. En epäilly hetkeekää, etteikö se ois puhunu totta.

Mun vastoinkäymiset alkoki sitte mukavasti jo toisella tunnilla, joka oli (surprise surprise) matikkaa <3 Ihastuttava ystävättäreni kun tykkää kovasti kirjotella mun vihkoihin ja lukujärjestyksiin meidän miespuolisen matikanmaikan nimeä. Etenki sydämien sisään. Ehkä se saa siitä jotain kiksejä, en tiiä, en oo kysyny. Opettaja parka vaa ei tainnu olla ideasta ihan niin riemuissaan, kun se kävi siinä vieressä opastamassa tehtävien tekoon. Ja mehän ei sitte menty sinne joustolla pidettävään tukiopetukseen :D

Ruokiksella sitte nautittiin ensin Hakaniemen Hesburgerin ravinteikkaista antimista, jonka jälkeen suunnistettiin Seppälän ja  KapphAlin (<- mitenköhän se mahdetaan kirjottaa?) kautta Sokokseen 3+1 -päiville, joilla osoitin taas suurta viisauttani kysymällä, että saako neljännen tuotteen kaupan päälle. No ei saanu :( Musertuneena palattiin koululle ja ryömin neloseen äikäntunnille opettelemaan tekstitaitoon sukeltamisen saloja. Helpotus valtasi minut, kun tunti loppui ja pääsin pänttäämään ruotsia lempi ikkunalaudalleni kolmos- ja kakkoskerroksen väliin. Vielä suurempi helpotus vyöryi ylitseni, kun suloinen ýstäväiseni palasi silmät säkenöiden matikankokeesta. (En ole vielä saanut häntä vakuuttuneeksi siitä, miten vaarallista laskeminen ja aivojen turha käyttö voi olla ihmiskeholle. Se kylläkin on vähän hitaammanpuoleinen toisinaan, joten en ihmettele, vaikka käännytysprosessi ei olisi ohi kymmenenkään vuoden päästä <3 Ja se vannoi, että sillä oli joku masterlaskin, joka laski kaikki laskut sen puolesta eikä sen tarvinnut tehdä mitään D: Huijari! Ei sil mitää suoperlakinta oo kuitenkaa.)

Mentiin sitte takas sinne 3+1 -päiville. Nyt sain sitte vasta kuulla, että se liittyy jotenki niiden päivien lukumäärään tai jotain :( Kurjaa, ettei mulle kerrota tälläsistä yleissivistävistä asioista etukäteen. Eikä muuten ees ostettu mitään, ku mun törpötys ystäväiseni ei muistuttanu mua niistä alakerran rasvoista, joita sen piti tajuu ostaa. Mutta köröteltiin bussilla junalle ja junassa syötiin sitte varmaan maailmankaikkeuden viimeiset Smash-yksilöt. Ja miten kamalalta tuntuikaan syödä, jokin niin herkullinen asia sukupuuttoon.

Myöhästyin mukavasti tapaamisestani Leppävaarassa ja tämän jälkeen äiti ja iskä halus viedä mut syömään Selloon. Käytiin kuitenkin ostamassa vielä se välttämättömin kolmanneskymmeneskahdesmiljardis tennaripari (keräilijäelämääÄ!), koska mä yksinkertasesti TARVITSIN ne. Tän jälkeen istahdettiin Chicosiin ja tilattiin ruokaa. Mä tosin vaan snäkkiä, koska en jaksanu syödä kunnon illallista sen Hesekeikan jälkeen.

Eikä oltu ees mitenkää pitkään paikoillaan, mutta kello taas meni menojaan ja varttii vaille kuus mun oli pakko nousta istuimeltani ja lähtee juoksee junalle, että ehtisin Itäkeskukseen puol seittemäks tanssiesitykseen. Tyyppillisesti juna menikin sitten nenäni edestä ja seuraava oli 17.52 lähtevä A-juna, jonka tiedän kulkevan ikuisuuden Helsingin keskustaan. Päätin tehdä taktiset ja ottaa vasta 17.59 lähtevän S-junan, jolla kestää vain 12 minuuttia. Laiturilla värjötellessäni sitten huomasin junan olevan myöhässä ja se lähti vasta joskus kuuden jälkeen, Helsingissä jättäytyi laiturin väärään päähän ja pakotti juoksemaan koko aseman läpi metrolle. Sekin sulki ovensa nenukkini edestä ja olin jälleen laiturilla. Ainakin viihdyttävänä näkynä ja hyvänä esimerkkinä siinä paikalla polkiessani, muristessani sekä kirotessani. Onneksi pääsin sitten sisään 18.20 tulevaan metroon ja asetuin istumaan oranssille muovipenkille kelloa tuijottamaan. Itiksessä ehkä kahdesti elämässäni käyneenä voin sanoa, että todennäköisyys eksyä metroasemalla klo 18.37 oli suuri ja sattuikin juuri minulle. Juoksentelin ympärilleni tuskastuneena, enkä edes muistanut nimeltä sen teatterin nimeä, jonne olin menossa. Onneksi meidän huippukiva tanssimaikkamme oli aavistanut ahdinkoni ja jäänyt odottamaan.

Ehdittiin hyvin klo 19 näytökseen, joka olikin AIVAN MAHTAVA. En jaksa sitä alkaa päästäni tänne purkamaan, mutta w-o-u sitä rekvisiitan, pukujen, musiikin, puheen, valojen, liikkumisen, äännähdysten, ilmeiden sekä katosta riippuvien köysien käyttöä. Itse en ole koskaan oikeen tykännyt teattereista, musikaaleista, näytöksistä, museoista tai muustakaan taiteeseen liittyvästä. Niissä olen paljon joutunut käymään ja oikeestaan ainoita minua kovasti miellyttäneitä ovat olleet ne, joissa on ollut esiintymässä kavereitani tai tuttuja. Oopperatalon baletit eivät vain ole oikein koskaan avautuneet. Mutta tämänpäiväinen tanssinäytös muutti taas omalta osaltaan käsitykseni taiteesta. Suosittelen lämpimästi, vaikken esitystä nimeltä muistakaan :)

Se tästä päivästä :D En törmännyt yhteenkään kaasuasetta kantavaan mieheen, mutta muutama juna tuli missattua ja nolasin itseni monellakin tapaa, joista en viitsi täällä edes kertoa. Myöskään onni ei potkinut, kun kaverini joutui taas muuttamaan suunnitelmiaan meille tulemisensa suhteen. Onneksi nyt pääse kuitenkin, vaikka vasta su-ma (kiitos teille ylemmät voimat ja kaverin vanhemmat, jos luette tämän päivityksen). Ja minäkin saan viettää koko huomisen ruotsia, matematiikaa ja  uskontoa tulkiten. Maltan tuskin odottaa..

Ja vielä tähän loppuun: Sain ihanalta Sipeltä haasteen (käykää lukemassa Sipsun blogia osoitteesta http://savuajataikasienia.blogspot.com/ !!!) ja vastaan siihen näin :)

Kerro (ilman materiaalisyyllisyyttä) mitkä viisi tavaraa ostaisit, jos sinulla olisi kaikki maailman rahat. Tämän jälkeen haasta kymmenen muuta bloggaajaa. Tämän haasteen sain Sipeltä.

1. Enemmän vaatekaappeja ja ne täyteen ihania vaatteita.
2. Muutama hevonen lisää ja niille kaikkia kivoja varusteita.
3. Koiranpentu ja iskälle superlääkkeet sen koira-allergiaan.
4. Laittaisin ihan totta rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta kattoisin, että menee suoraan kohteeseen. Ehkä syömishäiriöliitolle, lasten ja nuorten mielenterveyden hoitoon, eläinsuojeluun, kehitysmaiden ihmisille, vanhusten ja vammaisten olojen parantamiseen tai muualle, jossa sitä ihan OIKEASTI tarvitaan.
5. Thomas Sabon koruja! <3 vaikka ne kaikki! :)

Ja nyyyt mä voisin haastaa vaikka kenet tahansa mun bloggaajakaverin, joka tajuu käydä lukemassa mun blogia :D En ihan tiedä ketkä tätä seurailee mut ainaki FANNY on nyt haastettu! :) Hyvät viikonloput! Minut löytää koulukirjojen takaa.. tai ehkä todennäköisemmin täältä :D

Saiturissa sattuu ja tapahtuu

Mitäköhän tähän aikaan illasta voi enää edes sanoa? Ehkä sen, että mua väsyttää ihan sairaasti. Tämä kuitenkin saattoi olla hieman oletettavissa. Väsymyksestä en voi syyttää edes rankkaa päivää, koska se on ollu aika perus kolmen tunnin torstai, jos nyt ei lasketa yhtä välikohtausta, joka sattu tossa kahden paikkeilla Kallion Saiturinpörssissä.

Olin kävelemässä metrolle, kun koulu oli loppunu jo 13.15, mutta juna lähti vasta 14.32. Siinä Saiturinpörssin kohalla sitte paikalle kaars vauhdilla poliisiauto, josta hyppäs pari poliisia ja kipitti kauppaan. Muutama sekuntti myöhemmin ulos juoksee joukko asiakkaita sekä kaks miestä, joista toinen kanto asetta kädessä. Kaikki yski. Mä tuijotin tapahtumia aika jäisenä enkä tajunnu edes reagoida mitenkään. Sitte poliisit tulee, nappaa tän aseistetun miehen ja tunkee sen autoonsa raudoissa. Kyseinen asehan oli siis ollu kaasuase tms. joka sai kaikki ihmisparat yskimään naamat punasina :/ Nojoo tilanne ku alko rauhottuu nii kipasin siitä sitte metrolle.

Joo siis siinä mun tän päiväni kohokohta, wohoo. Muuten se on ollu vaa tasasta koulua. Oltiin aamun tanssitunnilla karhupuistossa ja seki tuntu tosi extremeltä, ku elämä alkaa näyttää jo näitä tylsiä puoliaan :D Ehkä pitäis tehä jotai tosi radigaalii, hypätä vaikka benjihyppy tai jotai asdf en mä tiiä.. -.- Kiva pitää blogii ku ei oo ees mitää kerrottavaa. Mutta okei nyt mä meen nukkumaan luovuuttani takasin. Toivottavasti saan tänne raapustettua sitte huomenna jotain vähä kiinnostavampaa (: